Avokanoottiyhdistys Piritajoella 30.4.–1.5.2016

Baltian vappumelonta on Avokanoottiyhdistyksen monivuotinen perinne. Perusajatus on käyttää mahdollinen ylimääräinen vapaapäivä tervehenkisesti retkeillen eikä jäädä Suomeen viinaa juomaan. Koska vappupäivä sattui tänä vuonna sunnuntaihin eikä viikonloppu pidentynyt, kävimme 30.4.–1.5.2016 ”vain” melomassa Tallinnan kupeessa sijaitsevan Piritajoen.

Mutta Piritajoki yllätti. Näin runsaskoskista, vaihtelevaa ja silti kokonaisuudessaan helpohkoa melontajokea on vaikea löytää mistään. Viimeisen 10 km matkalla laskimme erilaisia koskia jatkuvalla syötöllä ja tulimme alas 25 korkeusmetriä.

Jotta Piritajoen sijainti selvenee, alla vuoden 2008 jälkeen melomiani GPS-jälkiä Baltiassa.

Matkustimme Viroon jo perjantaina, jotta lauantaina ehtisimme meloa enemmän. Yhteistyöllä löysimme lähtöpaikaksi viikinkikylän (Viikingite Küla), joka tarjoaa herkullista ruokaa sekä halpaa majoitusta [Google Maps]. Osa käytti majoituksen hyväkseen, osa pystytti teltat joen penkereelle.

Jo pieni kiertely viikinkikylässä todistaa, että kyseessä on kunnianhimoinen projekti, jonka rakentamiseksi on käytetty valtavasti mäntyä.

Yksityiskohdat ovat kunnossa.

Sisätiloissa voi järjestää isoja juhlia.

Yksityiskohtia on ajateltu. Vessan lavuaari on puuta ja käsienkuivaaja vuorattu puulla.

Nuo kuvat vain maistiaisiksi. En ole arkkitehtuurin harrastaja, mutta kyllä tuolla kannatti vierailla.

Melontaan sitten. Mukana oli kaksi yksikkömelojaa Pekka ja Tuomas.

Ja kuusi kaksikkomelojaa, kuvassa Henkka + Virpi sekä Esko + Inkeri.

Minun etumelojana oli Hemppa (edessä).

Kokonaista kuvaa kumikanootistani ei ole, mutta tässä Hempan kuvaamana minä (kuva Henri Modig).

Ensimmäiset 13 km joki meanderoi, siis mutkittelee voimakkaasti. Kaatuneita puita oli toisinaan, mutta koskaan ei tarvinnut kiertää puusumaa maitse.

Liikaa vauhtia ei tällaisessa puuviidakossa voi pitää vaan rauhallisesti ohitella roikkuvat oksat.

Keskivauhti oli ajoittaisista esteistä huolimatta liki 5 km/h.

Kuvista on käynyt jo ilmi, ettei kevät ollut Virossa sen pitemmällä kuin Suomessa. Koivu ei ollut lehdessä, hiukan hiirenkorvalla korkeintaan.

13 km jälkeen alkoi 4 km pitkä suora.

Suora ei ole luonnollinen, vaan satelliittikuvasta näkyy, että joki on oikaistu, jotta on saatu lisää tilaa pellolle [Google Maps satelliittikuva].

Tämän jälkeen hiukan urbaanimpaa melontaa.

Taustalla talokin.

Perinne on, että Baltian melontojen päivärytmi pidetään leppoisana. Tunnin ruokatauon lisäksi pidetään noin tunnin kahvitauko. Melontaa noin 6 tuntia päivässä.

Taas jatketaan. Virpi joogaa.

Kaikki joogaavat.

Rentoutumistaukoja pidettiin joellakin.

Yöpaikaksi olin ennakkoon katsonut Vaskjalan tekojärven uimarannan [Google Maps]. Pystytimme teltat sinne 27 km jälkeen.

Yleensä Viron retkien satunnaiset leiriytymispaikat ovat löytyneet metsästä tai pellon laidasta. Sellaisia paikkoja olisi ollut tarjolla Piritajoellakin, jos uimaranta olisi tuntunut liian rauhattomalta.

Aamiainen sunnuntaina.

Kalastajien katsellessa lähdimme liikkeelle.

Vaskjalan tekojärvi päättyy kauniiseen tekokoskeen.

Tuomas laskee.

Kokosin seuraavaan filmiin 4 tunnelmapalaa Piritajoelta. 1) Vaskjalan tekokosken lasku, 2) akanvirtaan saapumisen tekniikkoja, 3) kevään viettoa ja vilkutuksia Piritajoen rannoilla, 4) koskenlaskua Tallinnassa.

Tekokosken laskijoina on filmin alussa minä (kun etumelojani Hemppa kuvaa) sekä Esko + Inkeri.

Heti tekokosken jälkeen oli toinen hankalampi virtapaikka, jonka kannoimme ohi. (Olisi ehkä ollut laskettavissakin, mutta kun ohi kantaminen oli vain 15 metriä, laskemista ei harkittu.)

Vaskjalan tekojärven jälkeen Piritajoen luonne muuttuu. Jos joki oli lauantaina virrannut hitaasti mutkitellen rämeellä, sunnuntai tarjosi roimaa virtausta ja koskenlaskua.

Virpi ei ollut ennen laskenut koskia lainkaan, mutta innostui päivän mittaan, kun Henkka osasi niin tyylikäästi hoitaa homman kotiin kuten yllä olevassa kuvassa takamelojana tekee.

Ennen Pietarin moottoritietä joessa oli erikoinen kyltti. Ruksi melojan päällä ja 100 metriä. Ole varuillasi.

Koska kyltti oli oksien peittämä, katsoimme parhaaksi katkoa oksat, jotta varoitus näkyisi kesälläkin.

Olin odottanut tätä koskea. Tiesin varomattomien virolaisten melojien takavuosina kuolleen Piritajoella, mutten tiennyt kosken tarkkaa paikkaa [kuolemankoski Google Maps satelliittikuvassa].

Kiersimme kosken yhteistyöllä toistemme kanootteja kantaen.

Heti kosken alapuolelta pääsimme jälleen liikkeelle.

Tämän jälkeen viimeinen 10 km matka oli juhlavaa menoa. Koskea toisen perään taustalla Piritan televisio- ja näkötorni.

Suurimmaksi osaksi laskimme kosket etukäteen tarkastamatta. Useimmat minä ja Hemppa laskimme muita ennen, kunnes pysähdyimme akanvirtaan, jossa porukka kerättiin taas kasaan.

Pekka pitää taukoa minikokoisessa akanvirrassa.

Toisinaan kosket olivat vaativampia kuten alla oleva pieni köngäs, jonka tarkastimme ennakkoon. Tässä on oltava tarkkana, koska kynnys ei ole suora. Jos kanootti ei ole virran suuntainen kynnyksen kohdalla, se kääntyy helposti poikittain ja voi kaatua.

Ei tuossakaan kukaan kaatunut.

Vappupäivän sää oli mitä kaunein. Sadat piknikseurueet katselivat kulkuamme.

Saavuimme Piritaan.

Nousimme ylös venerampille heti Piritantien sillan jälkeen Piritan venesatamassa (kuva Henri Modig).

Sunnuntain matka 25 km eli yhteensä 52 km.

Kaiken kaikkiaan vettä oli Piritajoessa paljon johtuen aiempien päivien rankkasateista. Joki olisi ollut hyvin melottavissa hiukan pienemmälläkin vedellä – tuskin kuitenkaan enää toukokuun lopussa tai kesällä.

Piritajokea voi todella suositella kivaksi kevätjoeksi. Matka sinne ei ole pitkä, mutta vaatii toki hiukan järjestelyjä ja laivamatkan (kanootti kulkee auton katolla). Paras Piritajoen melonnan ajankohta on huhtikuussa tai viimeistään toukokuun alussa.