Kanoottiretki Tsuokkajoen kanjoniin eli saameksi Cuogga 8.–14.6.2024

Päivittäisiin tapahtumiin.

Lauantai 8.6.2024 – Kaamasjokea alas

Tsuokkajoen latvalle ei pääse suoraan tieltä, vaan lähestyminen on aloitettava kaukaa. Jäimme bussista pois Kaamasmukassa klo 17:55. Liikkeelle lähdettiin Kaamasmukan kahlaamon kohdalta, jossa hämmästelimme ketteryyttä, jolla mönkijämies ajoi joen yli [karttalinkki].

Patikoijalle helpompi vaihtoehto on mennä yli siitä, missä joki hetken kuluttua alittaa sillan [karttalinkki].

Laskimme monia helppoja koskia, nautimme menosta, kivien ohi ohjailusta.

Odotin paikkaa, jossa poroaita ylittää Kaamasjoen kosken. Aiemmilta retkiltä muistin, että poroaita on paras alittaa joen oikealta puolelta. Lähestyin paikkaa hitaasti. Pysähdyin. Vedin aidan alareunaa ylös ja huusin: ”Mahdut ali” [karttalinkki].

Sujahdus.

Arvostan poroaidan selkeää merkintää. Huomaa kuitenkin: keskeltä ei läpi pääse, sillä aidan alaosa roikkuu alempana kuin suoraksi venytetty keltainen nauha.

Lisää koskia.

Minä koskessa (kuva Riitta Hjelt).

Parin tunnin jälkeen saavutimme hyvän leiripaikan, jossa ei ollut pusikkoa vaan kangasmetsää. Samaa paikkaa olin käyttänyt myös vuoden 2016 retkellä [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Päivän saldo: kanootti liikkui 11,5 km.

Sunnuntai 9.6.2024 – Kuntsajokea ylös

Rinne näytti sopivalta. Ryhdyin aamulla järjestelemään (kuva Riitta Hjelt).

25 minuuttia.

Aika lähteä ..

.. koska Riitta lähti jo.

Enimmäkseen Kaamasjoen varret ovat suoperäistä lehtimetsää. Nämä hiekkarinteet ovat poikkeuksia.

Mainio kuva. Riitta on pysäyttänyt packraftin koskessa kiven eteen, jonka päällä kasvaa mänty.

Kaamasjokea voisi jatkaa alaspäin Inariin eikä se veisi kuin 3 päivää. Meidän retki vie Tsuokkajoelle ja sitä kautta Utsjoelle, Nuorgamiin, mikä vie 6 päivää.

Seitsemän kilometrin jälkeen on aika pysähtyä, jättää Kaamasjoki [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Siirrymme Kuntsajokeen, Kaamasjoen sivujokeen.

Aluksi kanootit ja varusteet kannettiin töyrään yli, jonka takana on poroaita (kuva Riitta Hjelt).

Ihmiset ali, kanootit yli.

Muutama sana kanooteistamme. Minulla on 20+ kg kuminen avokanootti Grabner XR Trekking, jota melon 1-lapaisella melalla. Riitalla on kevyt 3 kg packraft, jota hän meloo kajakkimelalla. Packraftiin voi pakata reissutavarat ilmakammion sisään. Se on kätevää, jos mennään jokea alas, mutta sellainen tämä retki ei ole. Tällä retkellä packraftia myös kannetaan monta kertaa, jolloin tavarat on parempi pakata reppuun.

Kuntsajoessa on koskia. Sitä mennään rompsimalla ylävirtaan.

Mitä on rompsiminen? Sana tulee 1800-luvulta, jolloin tervakauppa hallitsi Oulun seutua. Kainuun metsien tervahaudan tuote veneiltiin Oulujoen koskia alas, laivattiin Britanniaan, joka tilkitsi sotalaivansa ja valloitti maailman. Tervaveneillä ei ollut rannikolla käyttöä, niinpä ne rompsittiin takaisin sisämaahan. Siis vedettin kosket ylös kahden miehen voimin: toinen piteli köyttä, toinen pitkää sauvaa, rompsia, jolla ohjasi veneen kauemmas rannasta. (Lue tästä Kaisa Hiltusen valokuvitettu historiikki Oulujoen rompsijoista.)

Video, 49 sekuntia.

Rompsiminen meidän tapauksessa: köytetään pieni packraft isomman Grabner-kumikanootin päälle, vedetään kanoottipari köydellä Kuntsajokea vastavirtaan 4 km – kajakkimelan toimittaessa rompsin virkaa.

Rompsiminen on viime kädessä yhteistyötä. Siitä lähdetään, että köysihenkilö vetää ja rompsihenkilö ohjaa. Rooleja on syytä aika ajoin vaihtaa, jotta yhteistyö harjaantuu, monipuolistuu.

Sopivan vauhdin pitäminen, rompsihenkilön huuto, jos kanootti ei seuraa odotetusti, köysihenkilön reagointikyky, vedon ajoittaminen hankalissa paikoissa oikea-aikaisesti, kommunikaation kautta jaettu käsitys, minkä kivien välistä kanootti vedetään (koskea) ylös, rompsihenkilön täsmätuki vetäjälle – tätä on hyvä yhteistyö rompsiessa.

Lounastauko, tavarat levällään.

Sitten on tietysti esteitä joessa, puita tai liian teräviä mutkia. Silloin tarvitaan käsivoimia.

Vielä toinen poroaita alitetaan [karttalinkki].

200 metriä tämän poroaidan jälkeen saavutaan paikkaan, jossa Kuntsajoki jyrkkenee, eikä sitä ole järkevää edetä rompsimalla [karttalinkki].

Silloin alkaa kantaminen. Liki 2 tuntia kului, kun kannoin varusteita 1,3 km Alemmalle Kuntsalompololle [karttalinkki]. Riitta käveli pätkän yhden kerran packraft selässä (alla oleva kuva lainattu seuraavalta päivältä).

Minä kävelin kolmesti, sillä kun tavaroita on 55 kg, ensin vien varustelaukut, palaan takaisin, kannan kanootin.

Alemman Kuntsalompolon läpi melonta.

Alemman Kuntsalompolon jälkeen on toinen vastaava 1,3 km kävely kohti Ylempää Kuntsalompoloa.

Tunsin jaloissani kramppeja. Näinkö alkaa vanhuus, kun jalat eivät toimi? Vai olinko juonut päivällä liian vähän vettä, josta nyt kärsin? Tuskainen taival. Riitta sai jälleen pitkän lepotauon ja kuvasi minut, kun saavuin Ylemmälle Kuntsalompololle kanoottia raahaten.

En pysty jatkamaan. Tähän on laitettava leiri. On syötävä hyvin, juotava paljon, venyteltävä, nautittava paljon merisuolaa ja särkylääke, käytävä pikimmiten levolle.

Toinen leiripaikka [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Päivän saldo: kanootti liikkui 14,6 km, josta meloen 7,8 km, rompsien 4 km, kantaen 2,8 km. Kävelyä yhteensä 13 km – sekä yksi havaittu hirvi (kuva alla).

Maanantai 10.6.2024 – vedenjakajan yli

Päivän toiminta-ajatus oli ylittää vedenjakaja Paatsjoen (Inarijärven) vesistöstä Tenojoen vesistöön.

Pilvinen aamu. Ensimmäinen etappi on Ylemmän Kuntsalompolon ylitys.

Ylityksen jälkeen 100 metriä pientä puroa myöten.

Tästä jatkuu kantaminen.

Kaiken kaikkiaan helppoa. Ylemmän Kuntsalompolon jälkeen, ennen vedenjakajaa on neljä järveä: kolme pientä nimetöntä järveä sekä Kuntsajärvi. Ilmeni, että niiden välejä voi kulkea osin vesitse, jolloin pisin yhtenäinen kantomatka oli leppoisa 220 metriä.

Minä jossakin järvien välisessä kapeikossa (kuva Riitta Hjelt).

Kuntsajärvi on Kuntsajoen latvajärvi. Se on sen verran suuri (pituus 2,3 km), että muutimme etenemistapaa. Melomme kaksikkona, vedämme perässä packraftia, jossa on painona Riitan varustesäkki, jolloin se ei tempoile [karttalinkki].

Kuntsajärvi.

Saavuimme vedenjakajalle. Takana Kuntsajärvi (Paatsjoen vesistö), edessä pieni nimetön järvi (Tenojoen vesistö). Vedenjakajan pituus 70 metriä [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Nousua kertyi yhteensä 64 metriä (Kaamasjoen lähtöpiste 199 metriä, vedenjakaja 263 metriä merenpinnasta). Keskelle vedenjakajaa pystytimme desinfiontipisteen.

Mitä on desinfiointi?

Lapin vedenjakajia ylitettäessä on mietittävä riskiä, että saattaa levittää vahingossa Gyrodactylys salaris -lohiloisen toiseen vesistöön. Koska tässä siirrytään loisen suhteen epäselvästä Paatsjoen (Inarijärven) vesistöstä puhtaaseen Tenojoen vesistöön, desinfioin kanootit Virkon S -aineella, jota kannan tätä varten mukana [Google-haku ”virkon s hinta”].

Otan operaatiosta valokuvat. Jos viranomainen kysyy desinfioinnista, voin näyttää valokuvat ja tarvittaessa antaa jauhetta laboratoriotutkimuksiin.

Huom! Desinfioinnin voi tehdä myös monilla Lapin desinfiointiasemilla, jollaisia löytyy mm. Inarista ja Karigasniemeltä (googlaa ”desinfiointiasema gyrodactylus salaris”). Meille tämä keino ei soveltunut, koska pääsimme Tenojoen vesistöön vasta kolmantena maastopäivänä.

Liikkuminen toistaiseksi ja tästä eteenpäin (keltainen ja punainen väri on aiempia retkiä).

Alkoi eteneminen Tenojoen vesistössä. Ensimmäinen pieni järvi.

Ensimmäisen järven jälkeen puro on kovin kapea.

Lisää vettä tulee itä- ja länsipuolen järvistä. Reilun kilometrin jälkeen (kaksi kantopätkää 90 m ja 240 m) puron leveys riittää.

Mutka.

Saavumme järvelle, jonka nimi on Bajimus Cieskadasjavri [karttalinkki].

Pitkiä järviä: Bajimus Cieskadasjavri 1,5 km – 70 metrin kantaminen – Cieskadas-Suolojavri 2,2 km.

Sen jälkeen vaivalloista etenemistä kivisessä purossa, kanootin auttelua eteenpäin vieressä kävellen.

Vielä kaksi pientä järveä, kivisiä puroja, näin saavutaan Tsuokkajoen pääuomaan, jossa vesi virtaa [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Kun tämän näki, ei tarvinnut enää epäröidä riittääkö vesi Tsuokkajoen kanjonissa. Riittää!

Laskimme helppoja koskia.

Hiekkatörmiä myös täällä.

Reilun kilometrin kuluttua saavumme järvelle, jolla on maastokartalla kaksi nimeä: Cuokkagoahtejavri / Ivvar Goahtejavri. Vastatuulen vuoksi siirryimme kaksikkoon. Hyviä leiripaikkoja ei ole monta, niinpä kolmen kilometrin jälkeen pystytimme teltat ensimmäiseen kohtuulliseen paikkaan: Ivvar Goahtejavrin pohjoispää [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Toinen suunta. Tuonne huomenna jatkamme (isompi kuva tässä).

Päivän saldo: kanootti liikkui 15,4 km, josta 14,3 km meloen, 1,1 km kantaen. Kävelyä 4,5 km.

Tiistai 11.6.2024 – Tsuokkajoen kanjoniin

Tänään on retken neljäs päivä. Tänään päästään retken pääkohteseen, Tsuokkajoen kanjoniin.

Lähtövalmisteluja.

Ennen kuin kanjoniin päästään, edessä on järvien ketju sekä järvien välissä olevia helppoja koskia. Kosket laskimme isommin tarkistamatta.

Paitsi tämä kohta, jossa on poroaita [karttalinkki].

Poroaita roikkui niin alhaalla, että tässä tapauksessa kanootit nostettiin aidan yli (kanootin perässä oleva köysi, jota pitelen, auttaa tekemään asiat vaiheittain).

Lähtö poroaidalta.

Havaitsin järveltä yksittäisen tasanteen ylhäällä. 45 metrin nousu. Ylös maisemia ihailemaan [karttalinkki] (isompi kuva tässä). Komeaa!

Lähikuva järvestä, jossa olimme yöpyneet (takana) (isompi kuva tässä).

Katse pohjoiseen. Tuonne olemme menossa (isompi kuva tässä).

Meloimme eteenpäin, saavuimme Bajimus Cuokkajavrille. Taas kipusimme ylös. Tuolta päin tulimme [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Kuva ilman ihmisiä, enemmän pilviä.

Tuonne pohjoiseen olemme menossa (isompi kuva tässä).

Tämän useammin emme ylhäällä käyneet, vaikka paikkoja olisi ollut.

Katselimme vain alhaalta korkeuksiin.

Esim. tätä yksittäistä tunnistettavaa kiveä.

Mutta matka jatkuu.

Kuvasarja helposta koskesta ennen kanjonia.

Saavuimme järvelle nimeltä Vuolimus Cuokkajavri, josta kanjonijoki alkaa [karttalinkki].

Tsuokkajoen kanjonimaisen osan mittoja:

• Pituus 16 kilometriä, jolla matkalla joki putoaa 124 metriä (7,8 m/km)
• Kiivaimman 5 kilometrin matkalla joki putoaa 56 metriä (11,2 m/km)
• Tai kiivaimman 400 metrin aikana 16 metriä, josta kuva alla (itäpuolella katkoton jyrkänne).

Onko 124 metriä paljon? On!

• Ivalojoki putoaa Kutturasta Ivaloon 70 km matkalla 80 metriä (1,1 m/km).
• Näätämöjoki putoaa Iijärveltä Neidenin leirintäalueelle 67 km matkalla 150 metriä (2,2 m/km).
• Käsivarressa sijaitseva jylhä Valtijoki putoaa Somasjärveltä Poroenoon 18 km matkalla 148 metriä (8,2 m/km).

Tsuokkajoen jyrkkyys on käytännössä sama kuin Valtijoella, mistä seuraa, että joessa on vesiputouksia. Monet vesiputoukset toki tiesin ennalta, sillä olin nähnyt kanjonit 2016.

Vuoden 2016 retkellä satoi paljon, kamera kastui, enkä saanut kaikista vesiputouksista valokuvaa. Nyt oli tarkoitus onnistua paremmin, keskittyä valokuvaukseen – ja olihan mukana myös drone.

Valmistautuminen: Pakkasin Riitan vihreän varustesäkin oman kanootin perään, jotta Riitta voi laskea kosket huolettomammin – ilman että edessä oleva säkki haittaa näkyvyyttä. (Kun kannetaan varusteita vesiputousten ohi, Riitta kantaa säkin selässä.)

Sitten kanjoniin. Kosket ovat kapeampia kuin aiemmin ja reunapusikot tiheämpiä tai (monesti) kallioiden reunustamia. Kun ylhäältä ei näe, mitä on tulossa, on kosket tarkistettava ennakkoon, jotta voi suunnitella laskulinjat.

Minä laskin monta koskea ensin ja Riitta kuvasi (kuva Riitta Hjelt).

Kosken laskettuani kävelin rantaa ylös, minkä jälkeen kuvasin Riitan laskemassa.

Välillä suvantoa, siirrytään eteenpäin.

Taas lasketaan.

Ennen ensimmäistä vesiputousta kaikki kosket laskettiin. Ruokatauko pidettiin ”näköalatasanteella” vesiputouksen yläpuolella [karttalinkki]. Mahtava paikka (isompi kuva tässä).

Tsuokkajoella ei ole helppoa ohittaa vesiputouksia, mikä ilmenee alla olevasta kuvasta (isompi kuva tässä).

Ensin täytyy hahmottaa paikka, josta noustaan maihin – kallioseinien takia se ei aina ole lähellä vesiputousta, vaan voi olla satakunta metriä ennen. (Tässä tapauksessa pysäytin kanootin 20 metriä ennen vesiputousta, mikä oli liian lähellä, jolloin jouduin peruuttamaan 10 metriä ja silti nousemaan jyrkkää rinnettä ylös.)

Kun on kannettu kanootti ja varusteet vesiputouksen ohi, pitää etsiä keino päästä takaisin veteen. Se ei välttämättä käy heti putouksen jälkeen, vaan voi olla satakunta metriä myöhemmin. (Tässä tapauksessa onnistui heti putouksen jälkeen, mistä alla oleva gps-jälki kertoo: ohitusmatka kiemuroineen vain 100 metriä.)

Ennen kuin laskeutuu veteen, on hyvä tarkistaa, mitä on edessä. Helpolta näyttää.

Ihmettelin tovin, missä Riitta, kunnes havaitsin.

Symmetrinen kallionkolo.

Takana näkyy yhä vesiputous.

Seuraava koski oli tämä [karttalinkki].

Tutkimisen jälkeen laskettiin. Riitta kuvasi minut.

Minä videoin Riitan laskun.

Jokaisella on rajat millaisia koskia laskee ja rajat on hyvä tuntea. Kun meitä oli retkellä kaksi, isompiin pelastusoperaatioihin ei voi ryhtyä. Siksi jokaisen koskenlaskun täytyy onnistua. Siksi emme laske koskia, jotka ovat lähellä taitojemme ylärajaa. Edellinen koski oli minulle 100 % varma, siksi sen laskin.

Saavuttiin pitkään kanjoniin, jossa vesi putoaa 650 metrin matkalla 17 metriä (3 vesiputousta / köngästä). Alla olevassa reittikartassa edetään alhaalta ylös [karttalinkki kanjonin eteläpäähän].

Ensimmäinen koski oli taitojemme puolesta laskettavissa, mutta mahdollisuus kaatumiseenkin oli: niinpä kannettiin ohi.

Keskellä kanjonia laskimme 80 metrin pätkän (kuva Riitta Hjelt).

.. jonka jälkeen on ensimmäinen vesiputous (köngäs), jonka voisi laskea oikeasta laidasta, mutta näin emme tehneet.

Alkoi pitkä kantotaipale, jonka huippunäkymä tarjoaa maiseman toiseen vaaralliseen kohtaan joessa (kuvauspaikka on merkitty aiempaan satelliittikuvaan ”kanjonivalokuva”) [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Lähikuva (keskellä oleva valkoisen veden alue on merkitty satelliittikuvaan ”Putous 2”).

Kun maasto on kivinen, kannan kanootin olalla enkä vedä maata pitkin. Tämän rannan geometria paitsi esti kantamasta kanoottia jokirannassa, vaati myös loppuvaiheessa kiertämään jyrkänteen kaukaa suon kautta (siksi satellittikuvan reitti tekee S-mutkan).

Alla oleva valokuva on putous 3, jonka kävin erikseen kuvaamassa vastarannalta, kun olimme jo kanjonin ohittaneet ja päässeet vesille. Valokuvasta ilmenee syy, miksi kiersimme loppuosan suon kautta: joen viereisen kivimassiivin yli olisi ollut hankala kulkea.

Tämän kanjonin ohitus kesti 2 tuntia 38 minuuttia.

Tuon jälkeen pääsimme 1,8 kilometriä jokea pitkin helposti, kunnes vastaan tuli tämä paikka.

Osaavalle packraft-porukalle tämä koski ja sitä seuraava köngäs ovat mahdollisia laskea (isompi kuva tässä).

Meille näiden koskien laskeminen ei ollut asiallista. Kannoimme varusteita eteenpäin 220 metriä – näin pitkä kantomatka oli tarpeen, sillä vaikka joki noiden putousten jälkeen rauhoittui, kanjonin jyrkät seinät estivät laskeutumasta alas.

Katsoimme paremmaksi tehdä tähän leiri. Komea paikka.

Leirikuva dronella (isompi kuva tässä).

Päivän saldo: kanootti liikkui 12,3 kilometriä, josta 11,4 km meloen, 0,9 km kantaen. Kävelyä 5 km.

Keskiviikko 12.6.2024 – Suomen upein kanjonimaisema

Maisemien kauneus on suhteellista, mutta minulle lounastauolla koettu maisema on Suomen mittakaavassa huippu.

Aamu alkoi laskeutumisella kanjoniin.

Heti helppo koski.

Tuossa päällä olimme yöpyneet.

Tämän pienen putouksen kierto oli helppo, kantamista 50 metriä [karttalinkki].

Tämä kierrettiin kantamalla 140 metriä [karttalinkki].

Saavuttiin muutaman helpon kosken jälkeen paikkaan, jossa jokiseinässä on lunta.

Kannettiin 110 metriä, koska mutkan jälkeen on pieni putous – jonka toisaalta olisi voinut laskeakin, koska könkään muoto on selkeä [karttalinkki].

Alla paikka, johon asti kannettiin.

Pian päästiin Tsuokkajoen komeimpaan kanjoniin, joka alkaa vesiputouksella [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Helppo 150 metrin ohikantaminen sujuu itärantaa pitkin, ja päättyy suuren lumilaikun viereen [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Koski oikealla on laskettavissa taitavalle packraft-melojalle (isompi kuva tässä).

Kattonäkymä: Riitta loikoilee selällään kuvan oikeassa laidassa kallion päällä kosken yläpuolella (isompi kuva tässä).

Kanjonin sisällä olimme päässeet vasta alkuun (kokonaispituus 400 metriä, pudotus 16 metriä).

Lumilaikulta eteenpäin koski on helpompi, mutta jo 120 metrin kuluttua kanootti on pysäytettävä.

Alkaa kiertoreitti, joka nousee 22 metriä lähtöpaikan yläpuolelle – ja laskeutuu 31 metriä alas. Sama kuin 10-kerroksinen talo: lähdet kerroksesta 3, nouset katolle, laskeudut kerrokseen nolla (isompi kuva tässä).

Ruokataukoa pidettiin maisemassa, jota on vaikea Suomessa ylittää. Jylhä kuin mikä ja päättyy vesiputoukseen [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Alla toinen versio, joka kertoo, kuinka kanjonin ohitimme (punainen kantamista, sininen melontaa).

Riitan kuva minusta syömässä (käytän aurinkoisella säällä riepua pään ympärillä, etten palaisi). Kallioseinien jyrkkyys ilmenee hyvin – kanjoniin on vaikea itäpuolelta laskeutua.

Ruokatauon jälkeen hain kanootin.

Hankala reitti, mutta onnistuin laskemaan kanootin alas vesiputouksen viereen.

Kokonaisaika kanjonin ohitukseen (ruokatauko poistettuna) = 2 tuntia 15 minuuttia.

Melontaa jatkettiin. Kuvan lumilaikku hohtaa turkoosina kuin jäätikkö.

Muutama välikoski laskettiin, kunnes saavuttiin seuraavaan kanjoniin. Kiertomatka näytti mittavalta, mutta oli lopulta itärantaa pitkin kohtuullinen 280 metriä [karttalinkki].

Riitan ottama kuva kanjonin loppuosasta. (Taitavalle packraft-melojalle laskukelpoinen, minulle ei.)

Tämän kanjonin kiertoreitillä voi katsella pientä jäätikköä.

Vilvoittelua.

Jälleen saimme laskea muutamia meille helppoja koskia kuten alla oleva [karttalinkki].

Sama koski alhaalta kuvattuna.

Myös tämä oli meille laskettava [karttalinkki].

Sitten könkään ohitus 40 metriä [karttalinkki].

Seuraavaksi pysähdyimme alla olevan kiviä täynnä olevan kosken vuoksi, josta ei selvää reittiä löytynyt. Ohitus niinkin pitkä kuin 150 metriä, koska samalla ohitimme edeltävän ja seuraavan kosken [karttalinkki].

Seuraava ohitus on heti perään (120 metrin ohikanto), jossa ensin kapea köngäs/putous [karttalinkki].

Ja aivan perään leveä köngäs/putous [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Kuva kanootista tämän kohdan alla.

Seuraavaksi 600 metriä melontaa, jonka jälkeen ohitimme vielä yhden koskipätkän (220 metriä), mutta sitä en jaksanut enää valokuvata (pahoittelen) [karttalinkki].

Hyvää leiripaikkaa on Tsuokkajoen varrelta vaikea löytää, koska maasto on kivinen, kalteva ja möykkyinen. Kohtuullinen leiri pystytettiin lehtimetsään, jossa oli muutamia tasaisia kohtia [karttalinkki].

Rankka päivä, jonka aikana saatiin totisesti kokea Tsuokkajoen jokikanjoneiden jylhyys, minkä seurauksena jouduimme kantamaan kanootteja 11 kertaa.

Päivän saldo: kanootti liikkui 9,3 kilometriä, josta meloen 7,5 km, kantaen 1,8 km. Kävelyä 8 km.

Torstai 13.6.2024 – kohti Utsjokea

Pitkästä aikaa helppo päivä. Aamu alkoi Tsuokkajoen viimeisten koskien laskulla.

Enää ei mitään hankalaa ollut.

Saavuimme järveen Vuolit Cuokkajavri, joka on osa Utsjoen pääuomaa [karttalinkki].

Kytkimme kanootit yhteen ja aloimme meloa kaksikkona – packraftia vedimme perässä.

Myös helppoja koskia laskimme kaksikkona.

Utsjoki on helpohko melontajoki. Siitä olen kertonut perusteellisesti tässä artikkelissa.

Kaksi Utsjoen koskea on syytä mainita: Väyläkoski ja Keneskoski. Näiden koskien kohdalla erotimme kaksikon kahdeksi yksiköksi. Alla Riitta laskee 1,3 kilometriä pitkän Keneskosken lopun [karttalinkki].

Muuta erityistä: Kenesjärven jääputous [karttalinkki].

Edestä tällainen.

Illan tullen erotimme jälleen kaksikon yksiköiksi, laskimme Mantokosken ja katselimme Ailegas-tunturin mastoa [karttalinkki].

Nousimme pois Utsjoesta [karttalinkki], josta kävelimme 200 metriä Utsjoen leirintäalueelle.

Päivän saldo: Kanootti liikkui 37,2 kilometriä.

Perjantai 14.6.2024 – kohti Nuorgamia

Tenojoen virtaus on reipas, niinpä reissun viimeisen päivän meloimme yksiköinä.

Utsjoen sillan alta Tenojokeen [karttalinkki].

Teno oli tulvakorkeudessa. Niinpä jo pienellä melan liikuttelulla etenimme 10 km/h.

Retken pakollinen porokuva.

Kello 16 lähestyimme Tonojoen suurinta koskea: Alaköngäs [karttalinkki].

Alaköngästä ei voi ottaa kevyesti. Pelkästään Alakönkään lähestyminen voi olla hermoja raastavaa. Virta kiihtyy 3 kilometrin matkalla, kunnes tulee 250 metrin mittainen kliimaksi (kuva edellä).

Etenen tuon 3 km Suomen puolta, joka on rauhallisempi, mutta siinäkin virran vauhti huomattava ja rannat täynnä 50 cm pyöreitä kiviä, johon kaikilta osin ei voi rantautua. Ennen kliimaksia on pujoteltava kivien ohi, mikä on tulvakorkeudessa (kesäkuu) vaativampaa kuin esim. heinäkuun lopussa.

Minulle viimeinen pysähtymisen merkki on 8×8 metriä leveä 2 metriä korkea kivi virrassa 20 metriä Suomen rannasta (edellä olevan kuvan vasen laita). Noin 25 metriä ennen tätä kiveä on 6 metriä pitkä hiekkaranta, johon voi rantautua. Siitä voi aloittaa kantamisen tai tutkia reitin ja laskea Alakönkään.

Aiempien retkien vertailukuvat, kun olen tässä ollut.

Tutkimme aikamme Alakönkään kuohujen reittejä, kuinka se lasketaan, jos lasketaan. Laskusuunnitelma syntyi, periaatteessa. Lasketaanko vai ei? Lopulliseen päätökseen vaikutti kokemus, millaista oli lähestyä Alaköngästä: pintavirtaukset ovat isolla vedellä arvaamattomia, saattavat äkkiä siirtää kanoottia puoli metriä sivusuunnassa, jolloin hallinnan tunne häviää.

Ainoa oikea päätös (ainakin minulle): tulvalla en Alaköngästä laske.

Aloimme kantaa varusteita Alakönkään kiivaimman osan ohi, jonka pituus on 250 metriä.

Sinne lähti Riitta.

Seurasin perässä.

Alaköngäs ei ole toki tässä vielä ohi, vaan koski jatkuu helpompana 2,5 km.

Sen jälkeen tulee Nuorgaminsuvanto, jolloin Teno muuttuu järveksi. Meloimme kaksikkona Nuorgamin leirintäalueelle, jossa nousimme rantaan.

Päivän saldo: kanootti liikkui 47,8 kilometriä, josta melontaa 47,6 km, kantamista 250 metriä.

Yhteenveto

Reitti satelliittikuvan päällä.

Reitti lähikuvassa (leiripaikat numeroilla).

Kanjonimainen osa kantopaikkoineen (”Toinen suuri kanjoni” on se, josta edellä kirjoitin ja jota kuvailin eniten).

Miten luokittelen Tsuokkajoen melonnallisesti? Meloin 2023 Valtijoen, niinpä voin tuoreeltaan sanoa, että Tsuokkajoki on työläämpi ja vaikeampi kuin Valtijoki. Valtijoella oli minulle 6 kantopaikkaa (kantamista 1 km), kun Tsuokkajoella oli 14 (kantamista 2,7 km).

Silti koin olevani Tsuokkajoella kuin kotonani. Kun liikkuu rauhallisesti ja jaksaa kantaa varusteet kaikkien pahojen paikkojen ohi, silloin retkeilystä nauttii – ja kenties juuri silloin nauttii eniten.

Milloin Tsuokkajoelle kannattaa mennä?

• Kesäkuussa. Tsuokkajoki on pieni joki. Kanootilla (packraftilla) sinne kannattaa mennä ennen kesäkuun puoliväliä. Meidän retken aikana (lähimmän mittapisteen eli) Patonivan virtaama oli 40 m3/s. Tämä vesimäärä riitti koskenlaskuun hyvin (mahdollisesti jo 20 m3/s riittää?).
• Elo-syyskuussa. Jos haluat patikoida Tsuokkajoelle, retken voi aloittaa Mieraslompolosta, jossa ensin kahlataan Utsjoen yli esim. tässä [karttalinkki]. Syksyllä Utsjoen virtaus on vähäisempi, kahlaus onnistunee hyvin. Sen jälkeen noustaan mäki ja kävellään Tsuokkajoen superkanjoniin reilut 5 km. (Retken voi päättää vaikka Kaamasmukkaan.)

Retki tilastona:

• Gps-paikannin näytti retken päätteeksi 169 km.
• Aktiivitunteja retkellä 48 tuntia (=aika liikkeessä 38 h + aika pysähtyneenä 20 h per 2).
  • Tässä mielessä retki oli verraten helppo (esim. 2023 kesäkuussa tein retken, jossa aktiivitunteja oli samassa ajassa 65).
  • Retki oli helppo myös Riitalle (=kovempi kunto kuin minulla).
• Kanootti liikkui 148 kilometriä, josta meloen 137 km, rompsien 4 km, kantaen 7 km.
• Kävelin 32 kilometriä.

Tarinan viimeisessä kuvassa odotamme linja-autoa Nuorgamin leirintäalueen pysäkillä kiitollisina hyvästä retkestä.

Seuraavat Lapin retket teen heinäkuussa 2024.

Niistä lisää myöhemmin.