Jumppapallogolfin pelikausi 2017–2018

Jumppapallogolf eli jpg on yksi tämän blogin aiheista, olenhan lajin toinen keksijä sekä Suomen jumppapallogolfaajat -Facebook-ryhmän ylläpitäjä. (Lue lajiesittely täältä.) Tässä kirjoituksessa on:

• Katsaus pelikauteen 2017–2018, jolloin toimintamme laajeni.
• Mietteitä seuraavalle pelikaudelle 2018–2019.

Mutta ensi alkuun suurkiitos kaikille jp-golfaajille. Yhteishenkemme on ollut loistava. Olen saanut olla luova ja leikkisä mahtavassa seurassa, nauraa ja pitää hauskaa teidän kanssa. Jatkukoon tämä tulevina vuosina. Kiitos.

Oheinen juliste tiivistää pelikauden 2017–2018 toiminnan: 33 peliä, joista suurimmassa osassa otettiin ryhmäkuva. Katso juliste isompana tästä.

Asiaan.

Katsaus pelikauteen 2017–2018

Jumppapallogolf on nuori laji, sillä keksimme pelin säännöt vuonna 2016. Pelikausi 2017–2018 oli vasta lajin toinen. (Ensimmäisestä pelikaudesta 2016–2017 olen kertonut tässä kirjoituksessa.)

Jumppapallogolfia voi pelata ympäri vuoden, mutta käytännössä toiminta on keskittynyt loppusyksyyn, talveen ja alkukevääseen. Itse pidän eniten talvipeleistä, jolloin kaipaan hyvää seuraa ja mielekästä tekemistä viikonloppuihin.

Olemme olleet kerrassaan onnekkaita, että kaksi viimeistä talvea ovat olleet Etelä-Suomessa lumisia. Värikkäät pallot valkeaa lunta vasten ovat visuaalisesti upeaa väriterapiaa, joka virkistää jokaisen.

Pelikaudella 2017–2018 toiminta keskittyi yhä Etelä-Suomeen, mutta laajeni pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Seitsemän peliä pelattiin aiempaa kauempana – mm. Hämeenlinnassa, Naantalissa sekä Teijon kansallispuiston eri osissa.

Paitsi maantieteellisesti toimintamme laajeni myös määrällisesti: pelejä oli 33 ja pelinvetäjinä toimi 12 eri henkilöä (ensimmäisellä pelikaudella 22 peliä ja 8 vetäjää).

Peleissä kävi noin 50 henkeä, joista kolmasosa uusia pelaajia. Suurin yksittäisen pelin osallistujamäärä oli 13 henkeä, mutta kohdekin oli silloin mahtava: Etelä-Suomen kirkkain kalliomaalaus Kirkkonummen Juusjärvellä [karttalinkki].

Eri pelinvetäjät eri paikkakunnilta ovat lajin kannalta tärkeitä, sillä jumppapallogolf on lopultakin retkeilyä. Moni osallistuu retkille siksi, että tiedossa on vierailu hienossa kohteessa. Minulle tutuin alue on Nuuksion kansallispuisto. Olen vienyt pelejä mm. hiidenkirnuille, luolille sekä upeille näköalakallioille.

Haluan tässä kiittää kaikkia pelinvetäjiä ja mainita muutamia nimeltä:

• Virpi Karén tuntee biologina Helsingin Viikkiä ja Haltialan metsiä.
• Eppu Blomqvist tuntee eräyrittäjänä Nuuksion historiaa ja tarinoita laajasti.
• Aarno Junkkari tuntee Kirkkonummella mm. Meikon alueen.
• Pia Hyle tuntee Hyvinkäällä Kytäjä-Usmin metsät ja järvet.
• Sampsa Rantanen tuntee Hämeenlinnan Aulangon maastoja.
• Caj Koskinen ja Iro Fagerlund tuntevat Teijon kansallispuiston eri osat sekä muita ulkoilualueita Turun lähellä.

Ilman teidän kaltaisia tietäjiä jumppapallogolf ei olisi niin laaja-alaista kuin se nyt on. Kiitos.

Muuta erityistä pelikaudella 2017–2018:

• Yksi pelinvetäjistä eli Caj Koskinen kirjoitti huhtikuussa 2018 jumppapallogolfista hienon artikkelin Retkipaikkaan (Retkipaikka on yhteisöllisesti tuotettu retkeilyn aikakausimedia). Kiitos paljon!
• Minä onnistuin puolivahingossa ujuttamaan jumppapallogolfin Helsingin Sanomiin, tosin vain kuvatekstiin. Artikkeli on tässä (vaatii lukuoikeuden).
• Jumppapallogolfia voi tilata myös firman virkistyspäivään. Silloin järjestäjä on Hymyilevä Punakettu eli Eppu Blomqvist. Tee varaus Hymyilevän Punaketun sivujen kautta.

Mitä muuta kaudella 2017–2018 tapahtui? Ehkä helpointa on kertoa se tarinan muodossa…

Tyypillinen jpg-pelipäivä 2017–2018

– Onko ensi viikonloppuna peliä, mulle käy vain sunnuntai?
– Varmasti on, tulee niin upea talvipäivä, mutta kuka vetää retken?
– Minä vedän, tiedän hyvän kohteen, mutta hei, lähteekö joku paikalle jo edellisenä iltana? Talvitelttailemaan!

Tällaisia asioita Facebook-ryhmässä setvitään, kunnes vetäjäksi ilmoittautunut valitsee retken aloituspisteen (parkkipaikan) sekä maastoreitin, johon muut kutsulla ohjataan. Yhteiskuljetuksista sovitaan, sillä kaikilla ei ole autoa.

Pelipäivän aatto. Talvitelttailijat saapuvat paikalle. Teltat ja toisinaan kamiinakota pystytetään. Iltaa istutaan kuun valossa nuotion loimussa – tai telttakodassa kamiinan lämmössä. (Olin talvella 2018 kymmenen kertaa telttailemassa peliä edeltävän yön – kamiinakota oli matkassa 5 kertaa tarjoten lämpöä muillekin.)

Pelipäivä. Tunnelma kohoaa, kun väki kerääntyy parkkipaikalle. Kaikkia tervehditään, mutta kaukaisempia vieraita erityisesti: Tulitte Turusta asti, vau!

Montako meitä on? Ovatko kaikki paikalla?

Kun pelaajia on kahdeksan tai enemmän, tehdään paripeli – neljä joukkuetta tai enemmän. Ketkä pelaavat pareina? Team Hyvinkää nyt tietenkin. Harvemmin pelanneille kokenut pari! Kirjuri merkitsee joukkueet Google-dokumentin taulukkoon. Kotiin jääneet voivat seurata pistetilanteen kehitystä netin kautta. (Retkenvetäjä on usein kirjuri, mutta tehtävät voi jakaa.)

Millä pallolla me pelataan? Oranssilla, se on niin nätti. Ahaa, sitten mä otan tän vaalean sinisen pallon tyhjänä – varapalloksi kassiin. (Palloja pitää olla riittävästi, sillä toisinaan terävät kuusenoksat puhkovat niitä. Palloja on opittu myös paikkaamaan ja tarvittaessa tehdään yhteistilauksia Saksan kauppoihin, joissa on valikoimaa.)

Siis matkaan.

Kävellään jonossa. Välillä retkenvetäjä pysähtyy ja kertoo mitä täällä on joskus (historiassa) tapahtunut tai näyttää vaikka parhaat kesäiset uintikalliot. Taas jatketaan.

Vastaan tulee satunnainen perhe lapsineen. Ihmetys leviää kasvoille: ”Siis mitä ihmettä te teette? Miksi teillä on palloja?”

”Me pelaamme jumppapallogolfia”, ehättää joku vastaamaan. Janne, onko sulla esitteitä? On toki, suomeksi ja englanniksi. (Lapset halaavat palloja ja temmeltävät, kun selostan pelin tärkeimmät piirteet.)

Saavutaan sopivaan pelipaikkaan. Vuorossa oleva joukkue alkaa suunnitella peliväylää eli jumppoa.

Parasta pelimaastoa ovat avoimet kallioalueet, jota muutamat puut ja muut epätasaisuudet pirstovat – mahdollisia pelireittejä on paljon. Usein aloituspotku tapahtuu kumpareen päältä. Tyypillinen maali on kallioalueen toisella reunalla oleva iso kivi tai puu.

Jumppo alkaa. Potkis. (Potkaisija Virpi Karén, vasemmalla Team Hyvinkää = Pia Hyle ja Pami Sten.)

Koskettaako pallo toisen joukkueen palloa? Tapahtuuko jumpsautus? Osui se. Hurraa. Kannattaa aina kolaroida toisten palloihin – siitä näet saa kirjanpidossa puoli pistettä etua.

Kun ensimmäinen kierros on potkaistu, alkaa toinen. Kuulutan pelivuorot ja selostankin tilannetta, jotta kaikki pysyvät kärryillä tapahtumista.

Joko on minun vuoro, miettii Caj Koskinen.

Kaikki ovat hengessä mukana ja peli reilua. Jos pallon edessä on oksia tai nuori kuusi, myös toisen joukkueen pelaaja saattaa taivuttaa oksaa, jotta pallolle tehdään tilaa lentää reittinsä (kuvan oikeassa laidassa kuusta taivuttaa Minna Pajuportti, keskellä potkaisija Annaleena Kuhanen).

Hienoille suorituksille taputetaan ja kaikille maaliin osuville potkuille aina. Mikko Erkkilän bravuuri on laatia roikkumaaleja (keltainen pallo puussa on maali, Mikko itse myös potkaisemassa).

Kun jumppo on pelattu loppuun ja kaikki osuneet maaliin, pisteet tarkistetaan ja kirjataan ylös.

Sitten jatketaan seuraavaan paikkaan. Ryhmän liikkuminen tasaisella jäällä tarjoaa tilaisuuden hienoihin valokuviin (kuvissa Nuuksion Vääräjärvi sekä Helsingin Uutelan satama).

Iso oranssi pallo on mukana liikuteltavana maalipallona ja hauskuuden vuoksi. Tosin on olemassa vieläkin isompia palloja…

Välillä hullutellaan, lasketaan mäkeä, rakennetaan lumiukkoja ja otetaan erikoisempia valokuvia. Eihän tässä niin kiire ole.

Retki kestää tyypillisesti 5–6 tuntia, jona aikana kävellään 6–10 kilometriä ja pelataan 5–8 jumppoa. Myös runsas evästely on tärkeää. Evästely yritetään sovittaa tulipaikalle.

Kyllä pelissä voittajakin löytyy. Tärkeämpää on silti virkistäytyminen Suomen kauniissa luonnossa ja mukava yhdessäolo.

Retken jälkeen Facebook-ryhmässä jaetaan kuvia ja käydään jälkipelit. Oliko tasaista? Kuka voitti? Mikset pärjännyt? No kun Sanna ja Sirpa olivat niin hyviä, ei heille mahtanut mitään. Mutta kivaa oli. Missä pelataan ensi viikonloppuna? Kuka vetää seuraavan pelin?

Näin suunnittelu alkaa taas. Pelikausi 2017–2018 tarjosi hienoja hetkiä Etelä-Suomen lumisissa maastoissa.

Mietteitä seuraavasta pelikaudesta 2018–2019

Seuraava pelikausi 2018–2019 potkaistaan käyntiin kesätauon jälkeen viimeistään lokakuussa (kuva Katri Mässeli, kuvassa Sampsa Rantanen).

Jollakin syksyn retkellä käydään Sikalammen luolalla, josta Helsingin Sanomat kirjoitti Suomen sisällissotaan liittyvän artikkelin 10.2.2018: ”Pulla-Kalle” kätkeytyi koko talveksi luolaan Nuuksiossa – patikoija voi löytää sata vuotta sitten sisällissodassa käytetyn piilopaikan. Luolalla on käyty ennenkin, kuva alla [karttalinkki].

Muillakin Nuuksion tutuilla kohteilla käymme: Hiidenpesän luola, Kattilajärven hiidenkirnu, Pöksynhaara luolineen ja monet muut. Samoin muissa lähialueen kohteissa: Kirkkonummen Meiko, Inkoon Kopparnäs, Sipoonkorpi, Kytäjä-Usmi. Teijon kansallispuistossa tietysti.

Uudet retkikohteet eivät ole pahitteeksi. Muutama Facebook-ryhmän jäsen asuu Tampereella, joten siellä varmasti käymme – kunhan ensin löytyy paikallisopas, joka tuntee esim. Laipanmaan retkeilyaluetta. (Muuallakin asuvat paikallisoppaat tervetuloa.)

Muuten erityistä tarvetta toiminnan laajentamiseen ei ole. Tämä on vapaaehtoistoimintaa, jossa pelit ovat sen näköisiä kuin ihmisetkin.

Mukaan saa tulla ja se on toivottavaa, sillä jokainen uusi pelaaja tekee peliretkestä hiukan erilaisen. Edes sääntöjä ei tarvitse osata ennakkoon. Ne on helppo oppia ihan pelin aikana, kun muut opastavat.

Otetaan siis uudet pelaajat ilolla vastaan pelikaudella 2018–2019!

Näillä eväillä kohti uutta pelikautta. Kiitos kun luit tänne asti. Tervetuloa mukaan.

Terveisin,
Janne Pyykkö, Suomen jumppapallogolfaajien Facebook-ryhmän ylläpitäjä