Patikointia Färsaarilla 14.-22.3.2015

Kävin Färsaarilla patikoimassa 14.-22.3.2015 ja siinä ohessa katsomassa täydellistä auringonpimennystä, mikä tosin epäonnistui (yksityiskohtia alempana). Tässä artikkelissa vedän yhteen kaikki tekemäni retket ja havainnot, jotta tämä palvelisi paremmin lukijaa.

(Muita kirjoittamiani Atlantin patikointiartikkeleita: Kanariansaarten Gran Canaria, Teneriffa, La Gomera sekä Azorien São Miguel, Azorien keskisaaret.)

En ole muualla nähnyt Färsaarten kaltaista tapausten kirjoa miten valtameri koskettaa maata. Alla oleva saattaa vaikuttaa photoshopatulta, muttei ole vaan Koltur-saari katsottuna Hesturin huipulta.

Aloitetaan.

Käytin patikoidessa 1:100 000 maastokarttaa, johon on merkitty korkeuskäyrät 25 m välein ja katkoviivalla keskeisiä polkuja (kartan yläreunassa lukee Miljøministeriet / Geodatastyrelsen – kartan voinee ostaa Färsaarilta kirjakaupasta, itse sain sen paperikopioina). Sen lisäksi mukana oli James Proctorin yleismatkaopas Faroe Islands (Bradt Travel Guides) vuodelta 2013, jota tosin käytin vain, kun piti päättää minne menen huomenna patikoimaan.

Varsinaiselle vaellusreittioppaalle ei ole Färsaarilla tarvetta. Suunnistus on helpompaa kuin Kanariansaarilla ja Azoreilla, koska puuttomassa maastossa suuret linjat näkyvät. Maasto on jääkauden tasoittamaa (korkein huippu 882 m) ja siksi ylimalkaan samalla tavalla helppokulkuista kuin Lapissa (katso tarkennuksia alempana).

Muut keskeiset erot Atlantin eteläisiin saariin:

• Färsaarilla päivän keskilämpötila on varsin matala (talvella alle 4ºC, kesällä hiukan yli 10ºC), mikä ei ole ihme, sillä saaret sijaitsevat 62º leveyspiirin molemmin puolin (vastaa Suomessa Jyväskylää). Usein tuulee ja sataa.
• Färsaaret ovat alkuperältään vulkaaniset (kuten muut Atlantin saaret), mutta se ei näy maastossa tulivuoren kraatereina saati geysireinä. Ainoan ”kuuman” lähteen vesi on kuulemma 27-asteista (Fuglafjørdurin lähellä).
• Färsaarten ympäri ei voi ajaa autolla. Keskeisistä 18 saaresta samassa tieverkossa on 6 saarta, joiden välillä on 3 siltaa ja 2 merenalaista tunnelia – toisin sanoen jos ajat saaresta toiseen, sinun on tultava samaa tietä takaisin. Saarten sisällä kaikki taajamien ulkopuoliset tiet ovat pistoteitä. Kiertolenkki on mahdollista ajaa vain niissä paikoissa, kun ajaa yhteen suuntaan vanhaa kukkulat ylittävää mutkaista reittiä ja palaa takaisin oikotunnelin kautta.
• Yhteensä 15 saarta saavutetaan, kun säännöllinen laivaliikenne huomioidaan. Loput 3 saarta ovat niin pieniä, että sinne lennetään helikopterilla. Osa helikopterireiteistä on aikataulutettu, mikä on Färsaarten hallinnon tukemaa ja siksi halpaa.

Muita perusasioita.

Lentoreitti Färsaarille kulkee kätevimmin Kööpenhaminan kautta. Lentokentällä odottaa jatkobussi Tórshavniin, joka on Färsaarten pääkaupunki.

Laivallakin Färsaarille pääsee. Smyril Line -yhtiön laiva lähtee Tanskasta (Hanstholm) ja jatkaa edelleen Islantiin (Seyðisfjørður). Näin perille voi viedä oman auton.

Retkikaasun ostin Tórshavnin bussiasemaa vastapäätä olevasta Skipshandilin-kaupasta (puhkaistava 190 gramman panos), joskaan en lopulta käyttänyt sitä, koska kokkasimme leirintäalueiden keittiössä päiväruoan ruokatermokseen. Kattilat sun muut ateriointivälineet toin Suomesta, mutta leirintäalueillakin olisi ollut.

Retkiruoaksi kaupasta saa suunnilleen samat elintarvikkeet mitä Suomessa. Paikallinen vuokaan paistettu ruisleipä on suurin piirtein maailman parasta.

Vettä voi juoda hanasta tai puroista. Viileän sateisen sään takia kannoin repussa termospulloa.

Julkinen liikenne (bussi+laiva) yhdistää Färsaarilla 15 saarta, mutta viikonloppuna kaikkiin paikkoihin ei pääse. Yksittäiset aikataulut löytyvät Strandfaraskip-yhtiön sivuilta http://ssl.fo. Reittiopasmaista aikatauluhakua ei ole, joten reittien suunnittelu on hiukan hankalaa (turisti-info auttaa). Onneksi joku on sentään piirtänyt nettiin alla olevan reittikartan.

Färsaarten koko on etelä-pohjoissuunnassa 110 km ja itä-länsisuunnassa 70 km. Pohjoisimmasta kolkasta (Viðareiði) etelään (Sumba) ehtii 6,5 tunnissa (bussi+bussi+laiva+bussi).

Helikopterireitit löytyvät Atlantic Airwaysin sivuilta ja ne pitää varata sähköpostilla etukäteen. Turisti-infot opastavat ja tekevät varaukset puolestasi.

Kesä (touko-elokuu) on järkevä vuodenaika tulla Färsaarille.

Leirintäalueita Färsaarilla on noin 20 kpl. Tórshavnin leirintäalue on moderni ja siellä on langaton netti.

Vaelluskengät vai lenkkarit? Ei kummatkaan, vaan suosittelen patikointiin kumisaappaita. Ainakin maaliskuussa se oli 100 % oikea valinta, sillä maasto oli jatkuvien sateiden vuoksi märkää.

Polkuni satelliittikuvan päällä (punaiset viivat). Huom! Luoteisnurkan kehuttuja polkuja (Tjørnuvík, Gjógv) en ehtinyt tarkistaa, koska havaitsin liian myöhään, että sinne ei viikonloppuna bussi kulje. Myöskään ylistetyllä Mykines-saarella en käynyt, koska säännöllinen laivareitti alkaa kulkea vasta toukokuussa.

Sitten patikoimaan. Kerron reiteistä, joita kävelin, mutta kukin valitkoon omat reittinsä.

Lauantaina 14.3.2015 kävin Tórshavnista käsin päiväretkellä eteläisellä Suðuroy-saarella kävellen Sumbasta Akrabergin majakalle, josta Beinisvørð-kiellekkeelle ja päättäen retken Lopraan (17 km). Olen kertonut retkestä aiemmin tässä artikkelissa, joten lisään alle vain kaksi kuvaa Beinisvørðiltä (upea, suosittelen).

Sunnuntaina 15.3.2015 paikalle lensi retkituttuni Auli, jonka kanssa patikoin Tórshavnin edessä sijaitsevalla Nólsoy-saarella (15 km). Olen kertonut retkestä aiemmin tässä artikkelissa, joten alla vain kaksi kuvaa (Nólsoy on upea, suosittelen).

Maanantaina 16.3.2015 olimme siirtyneet Klaksvikiin, josta käsin patikoimme Kalsoy-saarella Trøllanesin kylästä Kallurin majakalle ja takaisin (4 km). Olen kertonut retkestä aiemmin tässä artikkelissa, joten alla vain kaksi kuvaa (Kallurin majakan maisemat ovat upeat, suosittelen).

Tiistaina 17.3.2015 alkoi valmistautuminen täydelliseen auringonpimennykseen. Tarkistimme mahdollisia pimennyksen kuvauspaikkoja. Kävimme ensin Fuglafjørdurissa (patikointi pohjoisrinnettä ylös muinaishaudoille), sitten Toftirissa (patikointi tuulimyllyille). Lopuksi patikoin Klaksvikin eteläpuolella etsien hienoa vuononäkymää (yht. 18 km). Koko päivän satoi tihkua ja sumutteli, joten Fuglafjørdurin takaisten 600-metristen huippujen maisemia emme nähneet.

Olen kertonut tiistain retkistä tässä artikkelissa. Lisään alle vain bussista ottamani kuvan Färsaarten suurimmasta vientielinkeinosta, kalastuksesta – tai tässä tapauksessa kalanviljelylaitoksesta, jollaisia on saarten välisissä salmissa siellä täällä.

Keskiviikkona 18.3.2015 kävimme Fugloy-saarella, Färsaarten koilliskulmassa. Retki alkoi bussimatkalla Hvannasundiin, josta laivalla eteenpäin (tämä on Färsaarten ainoa säännöllisessä reittiliikenteessä oleva autokanneton laiva).

Laiva pysähtyy ensin Svinoyssa ja jatkaa sitten Fugloylle, äärimmäiseen saareen. Jäimme pois Kirkjan kylässä, joka sijaitsee surrealistisessa maastossa (eikö myrsky lakaise pikkutaloja mereen?). Kylässä on 25 taloa, mutta vain 5 ympärivuotista asukasta (loput ovat kesäasuntoja).

Satama-allasta Kirkjan edessä ei ole, joten loikka laivasta laiturille on jännittävä – laiva keikkuu aalloissa alas ja ylös.

Maastoon lähdimme tutusti sadetakit päällä. Kävelimme Aulin kanssa kohti saaren toista kylää, Hattarvikiä. Vesi valui tietä pitkin muodostaen säännöllisiä ”vesiympyröitä” – en tunne ilmiön syntymekanismia, joten jos joku tietää, kertokoon!

Hattarvik, se pienempi kylä.

Kipusimme Hattarvikin takaista rinnettä.

Fugloyn itäkärki yli 400 metriä meren yläpuolella.

Emme ole yksin. Lintuja nousee kiellekkeen takaa jatkuvasti. Huikeaa.

Paluu takaisin Kirkjaan.

Helikopterikentälle (yht. 11 km patikointia).

Kopteri saapuu Svinoyn saarelta.

Laskeutuu.

Paluu takaisin Klaksvikiin 8 muun matkustajan kanssa. 15 euroa nuppi. (Fugloyn saari on hieno, suosittelen.)

Päivän päätteeksi kuvapari Klaksvikista, Färsaarten toiseksi suurimmasta kaupungista – keskimmäinen 700-metrinen kukkula on Kunoyn saari.

Vastaavia hiekkakakkumaisia muotoja on Färsaaren pohjoiset saaret pullollaan.

Silmäni kiinnittyvät rinteiden vaakasuoriin tummiin raitoihin, jotka ovat liian säännöllisiä ollakseen satunnaisia. Maastossa nuo ovat 10-20 m korkeita pystysuoria seinämiä, joissa tumma basalttikivi paistaa ruohon läpi. Tulkintani: jääkauden loppuvaiheessa jääkannen sulaminen on välillä pysähtynyt – samalla jää on kuluttanut rinnettä näistä kohdista enemmän.

Päivitys 1.4.2015: Pyysin yllä olevaan kommentin Jarmo Moilaselta – geologilta, jonka ammattitaitoon luotan –, joka kumosi tulkintani. Jarmo kirjoittaa: Jep. Eroosiolla kerrostuneessa vulkaanisessa kallioperässä on syytä tuollaiseen pykällykseen. Paikalle on kerrostunut väliin kovempaa basalttia (purkautuvaa laavaa) ja väliin pehmeämpiä vulkaanisia purkaustuotteita (vulkaanista tuhkaa ja muuta vastaavaa). Tämä pehmeämpi aines erodoituu yllä olevan kovemman basaltin alta reunasta ja tyhjän päälle jääneestä yllä olevasta basalttikerroksesta lohkeaa pala. Niin syntyy porrastus. Välissä voi olla toisinaan myös muita sedimenttejä riippuen alueen geologisesta historiasta.

Keskiviikkoiltapäivä jatkui minun osalta turisti-infossa, sitten kirjastossa, lopulta paikallisen baarin langattomassa netissä blogia päivittäen sekä perjantain (auringonpimennyspäivän) sääennusteita tutkien. Pilvistä tulossa. (Auli testasi samaan aikaan Klaksvikin uimahallia – oli kuulemma hieno.)

Palasin kaupan kautta leirintäalueelle ja tarjosin 50v-syntymäpäiväkakkua Aulille, latvialaiselle nuorelle miehelle (Kaarlis) ja brittiläiselle vanhemmalle herrasmiehelle (Ed), sillä muita ei tuolloin leirintäalueella ollut. Hauska ilta. Viskitarjoilu tuli vuorotellen Ediltä ja Kaarlikselta.

Torstaina 19.3.2015 Klaksvikin kukkuloille oli ilmestynyt lumipeite.

Ed kyllästyi rankkasateisiin ja purki telttansa.

Jos ihmettelette tavarapaljoutta, niin autoonhan mahtuu. Ed oli näet tullut autoineen laivalla Pohjois-Englannista. Laiva oli otettu Newcastle-Amsterdam-reitiltä pois ja ajettu väliaikaisesti Färsaarille auringonpimennyksen takia. (Ed siis palasi laivaan nukkumaan.)

Koska auringonpimennykseen oli vain päivä, en lähtenyt retkelle. Menin aamulla Klaksvikin turisti-infon langattomaan nettiin ja aloin piirrellä mainoskarttaan numeroita = netin eri sääpalveluista löytämiäni pilvisyys- ja sade-ennusteita.

Turisti-infoon virtasi porukkaa sisään ja ulos. Kaikilla oli mielessä yksi kysymys: mihin kannattaa mennä, jotta auringonpimennys näkyisi? Infon työntekijät suosittelivat menemään lentokentän liepeille, koska he olivat kuulleet jonkun paikallisen säägurun suosittelevan sitä.

Pari tuntia oli kulunut. Olin jo selannut useita netin sääpalveluja läpi, mutta uusiakin löytyi. Yhä piirtelin numeroita karttaan, jotta alkaisi hahmottua jokin suurempi kuvio tai painotus mihin kannattaisi mennä. Mutta luvut olivat ristiriitaisia.

Turisti-infoon saapui uusiseelantilainen Stefan ja italialainen Giorgio, joihin olin tutustunut aiemmin (Stefan oli nähnyt melkein yhtä monta pimennystä kuin minä – oli ollut Ugandassakin). Järjestelmällisen mentelmäni ja numeroita täynnä olevan karttani vuoksi Stefan ja Giorgio pitivät minua säämestarina. Mitä numerot kertovat, mihin nyt aiot mennä, he kysyivät? Ympärilleni alkoi kertyä yhä lisää uteliaita ihmisiä.

Kolme tuntia oli kulunut. Paine kasvoi ympärilläni. Ihmiset ottivat valokuvia minusta ja numeroita täynnä olevasta kartastani. Hemmetti. Nyt rauhallisesti. Nousin tuolilta, vedin pistokkeen seinästä, taittelin kartan kasaan ja läppärin laukkuun. Oletko nyt tehnyt päätöksen? Mihin menet?

Menen niin etelään kuin pääsen, ilmoitin. Menen Akrabergin majakalle Suðuroyn saarelle, sillä paikka oli jo tuttu – siellä olin käynyt viime lauantaina. Suoraan sanottuna se ei vaikuttanut selkeästi paremmalta kuin muutkaan muttei toisaalta huonommaltakaan. Arpa on heitetty, nyt toivotaan parasta.

Lähdin ilmoittamaan asiasta Aulille. Söimme leirintäalueella, pakkasimme kamat, matkustimme bussilla Klaksvikista Tórshavniin, menimme laivaan, josta 2 tunnin päästä Suðuroylle, josta vielä 45 minuuttia bussilla Sumbaan, Färsaarten eteläisimpään kyläkeskukseen. Kello oli 21:20. Vastassa oli paikallinen asukas, joka majoitti meidät taloonsa.

Äh, nyt täytyy selittää. Färsaarten väkiluku on 48 000. Auringonpimennyksen takia saarille matkusti 13 000 turistia, mikä on niin suuri määrä, ettei kaikkia voi mitenkään majoittaa hotelleihin, majataloihin, mökkeihin, leirintäalueille, jne. Kapasiteetti ei yksinkertaisesti riitä.

Siksi ihmiset ottivat turisteja koteihinsa. Jos joku halusi tehdä bisnestä, hän muutti muutamaksi päiväksi tuttaviensa luokse ja ilmoitti etukäteen netissä talonsa vuokralle suuresta summasta (esim 1000 euroa päivä). Färsaarelaisten kanssa juteltuani sain mielikuvan, että tätä hiukan paheksuttiin. Kuitenkin kaikki ymmärsivät, että jotakin oli tehtävä, on oltava vieraanvarainen. Syntyi jonkinlainen kansanliike, jossa oltiin valmiita majoittamaan turisteja maksutta. En osaa sanoa, kuinka poikkeuksellista tämä on, mutta voin sanoa, että kuulin muilta turisteilta useita tarinoita, jossa färsaarelaisten vieraanvaraisuutta ja ystävällisyyttä ylistettiin.

Niinpä siis meitä vastassa oli Sumbassa asuva rouva, jonka talon alakerrassa oli tilaa nukkua (Klaksvikin turisti-info loi yhteyden). Kiitos paljon. Maksoimme hyvin nukutusta yöstä symbolisen hinnan (noin 27 euroa).

Perjantai 20.3.2015 valkeni Sumbassa pilvisenä. Keräsin kamerani, jalustani ja muut välineeni. Lähdimme klo 7:20 Aulin kanssa kävelemään kohti Akrabergin majakkaa, jonka olin valinnut täydellisen auringonpimennyksen kuvauspaikaksi.

Kännykkään tuli viesti Stefanilta, joka yhä piti minua sääguruna. Olin kuulemma tehnyt oikean päätöksen, sillä aivan viime sääennusteet lupasivat etelään parhaita mahdollisuuksia (he olivat menneet kukkuloille lähelle Gjógvia). Mutta sää ei ole niin hyvä kuin Stefan luulee – itse asiassa tihuttaa ja meillä on sadetakit päällä, joskin on pilvessä aukkojakin.

Akrabergin majakka näytti sopivalta aiheelta auringonpimennysvalokuvaan. Sen takana aivan meren äärellä on sumutorvi – muinaisjäänne GPS-paikantimettomilta ajoilta, jolloin purjelaivoja piti varoittaa karikoista silloinkin, kun majakan valo ei näy.

Akrabergin majakanhoitajan talolle kertyi paljon ihmisiä ja lampaita (tihkusi ja tuuli, ihmiset kokoontuivat talon suojapuolelle).

Auli teki tuttavuutta paikallisiin ihmisiin. Minä en malttanut, vaan suojelin välineistöäni ilmassa lentävältä vedeltä ja otin toisinaan koevalokuvia.

Täydellinen auringonpimennys alkaisi klo 9:40:27 ja olisi Akrabergissa 1 minuutin 4 sekunnin mittainen. Tapahtumia sitä ennen:

• 20 minuuttia ennen taivas menee täyteen pilveen. Tuulee navakasti takaa.
• 15 minuuttia ennen Auli saapuu paikalle ja asettuu seisomaan paikkaan, jonka katsoin valokuvauksellisesti hyväksi.
• 10 minuuttia ennen yhä täyttä pilveä. Jatkan koevalokuvien ottamista.
• 5 minuuttia ennen pilviin ilmestyy aukkoja, joiden läpi taivas näkyy. Aukot viilettävät taivaalla kovassa tuulessa. Mahdollisuuksia on.
• 1 minuutti ennen käynnistän takanamme olevan laajakulmaisen videokameran, jotta auringonpimennyksen täydellinen vaihe jäisi muistiin filminä.

Filmissä näkyy valokuvakameran asemointi lammasaidan takana. Otan jatkuvasti valokuvia ja hyppelen yhtenään lammasaidan yli ja takaisin, koska a) asetan valokuvakameraan 10 sekunnin vitkan ja painan laukaisinta, b) hyppään aidan yli pönöttämään ja kamera laukeaa, c) hyppään takaisin kameralle ottaakseni uuden kuvan. (Käytän valotushaarukointia, jonka kanssa en voi käyttää kameran muita automaattisia toimintoja.)

Poimintoja filmistä:

• 0:00 käynnistän filmin. Ylhäällä majakan vasemmalla puolella on otollisen näköinen pilviaukko matkalla kohti aurinkoa.
• 1:15 (suurin piirtein) täydellinen auringonpimennys alkaa. Pilviaukko ei ole oikealla kohdalla.
• 1:50 ylhäältä oikealta ilmestyy toinen pilviaukko.
• 2:10 aurinko on täsmälleen kahden pilviaukon välissä mutta pilvessä. Samaan aikaan 500 metrin päässä meistä ihmiset näkevät täydellisen auringonpimennyksen oikeanpuoleisen aukon kautta.
• 2:20 (suurin piirtein) täydellinen auringonpimennys päättyy.
• 2:30-2:35 aurinko on tullut esiin toisesta pilviaukosta (oli siis 10-15 sekunnista kiinni).
• 3:00 filmi päättyy.

Käyttämäni laajakulmainen videokamera ei ole kovin laadukas, koska kuva välähtelee esim. kohdassa 0:55. Kyseessä on kameran virhe, jossa se pyrkii sopeutumaan vallitsevaan valoon, mutta epäonnistuu hetkeksi.

Kertaukseksi, tällainen valokuva siitä olisi tullut (täydellisen auringonpimennyksen musta reikä olisi oikeassa ylänurkassa):

Kuvassa näkyy sentään yksi täydelliselle auringonpimennykselle tunnusomainen asia = 360° horisontin levyinen iltarusko.

Kuvasommittelusta: Kaikkialla oli lammasaitoja, joten päätin ottaa aidan oleelliseksi osaksi kuvaa. Toinen vahva vaihtoehto olisi ollut ottaa kuva majakan läheltä, jolloin majakka olisi ollut hallitsevampi kuvaelementti – kuitenkin arvelin paikallisten ihmisten seuraavan pimennystä siinä, joten en ottanut riskiä (ei siinä ketään sitten ollut).

Se siitä.

Pimennyksen täydellisen vaiheen jälkeen taivas kirkastui (pidän pimennyksen aikaan otsalamppua, jotta voin säätää eri asioita).

Taivas oli pian aivan kirkas (kuva Auli Köresaar).

Palasimme aurinkoiseen Sumbaan.

Keräsimme tavarat, saimme liftin lähimpään turisti-infoon (Vágur), jossa söimme ja päivitin nettiin nopeasti pimennystunnelmat.

Totuus oli, että minua harmitti. Ei sen vuoksi, että tämä meni pieleen tai minulla oli huonoa onnea, vaan huomasin sen johtuvan siitä, etten ollut voinut jutustella asiasta muiden yhtä pähkähullujen pimennysseuraajien kanssa (Auli ei ole tällä lailla pähkähullu).

Löysin tarpeellisen purkautumiskanavan, kun palasimme laivalla Tórshavniin ja menin Stefanin kutsumana lähikuppilaan pulisemaan heidän 4 hengen porukan pimennyskokemuksista. He olivat olleet onnekkaiden puolella. Gjógvissa täydellinen auringonpimennys oli näkynyt 5 sekuntia, kun kahden valtavan pilvilautan välinen minikokoinen rako oli vaeltanut heidän päältään (he näyttivät filmin, jossa tämä kaikki näkyi – italialainen Giorgio kun on ammatiltaan elokuvaaja ja tallensi kaiken – ja nautin suunnattomasti siitä valtavasta huudosta, joka heistä pääsi tuon 5 sekunnin aikana). Kokemusten kertausta, naurua, pohdintaa, tätä tarvitsin.

Jatkoin Tórshavnin leirintäalueelle, jossa oli ilo kuunnella monia onnellisia ihmisiä, jotka olivat nähneet täydellisen auringonpimennyksen ensi kertaa. He selittivät silmät hymyillen asiaa minulle ja toisilleen. Täälläkin oli kyse ollut pelkästä tuurista. He, jotka olivat jääneet leirintalueelle, olivat nähneet 40 sekuntia täydellistä auringonpimennystä. He, jotka olivat lähteneet Tórshavnin keskustaan tai lähikukkuloille ”parantaakseen mahdollisuuksia”, eivät nähneet.

Tämä on ylimalkaan kummallista. Yleensä olen tottunut, että elämässä aktiiviset saavat jossain vaiheessa jonkinlaisen ”palkkion” – ainakin rikkaampien kokemusten ja suhdeverkoston kautta –, mutta nyt kaikkein laiskimmat saivat palkkion, jotka jäivät leirintäalueelle. Juuri siksi tämä oli jotenkin ihanaa. 🙂

(Myöskään BBC, joka aikoi tehdä auringonpimennyksestä live-lähetystä Toftirin tuulimyllyiltä, ei nähnyt mitään. He lähettivät live-kuvaa lentokoneesta pilvien yläpuolelta.)

Kuten retkeilystä kiinnostunut lukija havaitsee, olen harhautunut varsin kauas tämän artikkelin varsinaisesta aiheesta, joka oli ”Patikointia Färsaarilla”. Toivon silti, että lukeminen ei ole keskeytynyt, sillä minulla oli vielä kaksi patikointipäivää edessä. (Auli kuitenkin palasi Suomeen heti pimennyksen jälkeen.)

Lauantaina 21.3.2015 busseilla oli harvemmat aikataulut ja havaitsin, että liftaamatta Gjógviin tai Tjørnuvíkiin ei pääse. Niinpä päätin käydä Hesturissa, joka on pieni 421 metriä korkea saari, johon mennään ensin bussilla Gamlarættin satamaan ja sitten autolautalla perille.

Näkymä bussista Hesturin vieressä sijaitsevalle Koltur-saarelle, jossa kukaan ei asu vakituisesti (mutta helikopterilla sinne voi mennä).

Sama Koltur-saari katsottuna Hesturin huipulta.

Alla puolestaan on Sandoy-saaren vieressä oleva pieni Trøllhøvdi (niin pieni, ettei sitä lasketa Färsaarten 18 pääsaaren joukkoon).

Hesturin ylätasangon näkymät ovat upeat. Lounaispuolella on tutusti jyrkät lintukalliot, jotka eivät ehkä ole yhtä henkeäsalpaavat kuin aiemmin Beinisvørðilla tai Fugloylla, mutta hienot silti. Kuva lintutiheydestä.

Hesturilla on tutusti myös alas mereen jatkuva rotko, jossa tuuli kieppuu ja linnut treenaavat taitolentoa.

Hesturin ylätasanko on kuin pienipiirteistä Lapin maisemaa.

Jos en jo sanonut, niin Hestur on oikein nasta pieni retkikohde, suosittelen (saaren ylätasangon kierto 13 km).

Kävelin koko päivän puolalaisen Pjotrin kanssa, joka jäi Hesturin satamaan odottamaan Sandoyn laivaa. Yleensä laivasatamissa on lämmitetty tila odotella tai edes vedenpitävä katos mutta Hesturissa ei mitään. Niinpä kastuin täysin. Sain Gamlarættin satamasta liftin Tórshavniin eikä tarvinnut odottaa seuraavaa bussia.

Jos Tórshavniin leirintäalue oli ollut vielä eilen alla olevan kuvan kaltainen (ja tämä on vain kolmannes kaikista teltoista), nyt jäljellä oli enää muutama teltta.

Nekin, jotka lähtivät varhain seuraavana aamuna, purkivat märän telttansa ja nukkuivat viimeisen yön leirintäalueen huoltorakennuksen lattioilla.

Sunnuntai 22.3.2015 oli viimeinen kokonainen retkipäiväni. Suuntasin lentokentän lähelle (jäin bussista pois Miðvágurissa) katsomaan Sørvágsvatn-järveä ja miten se purkautuu vesiputouksena mereen. Isomman huomioni otti upeat Trælanipa-jyrkänteet, jossa tein ennätyksen siinä kuinka kauas ehdin juosta poseeraamaan 30 sekunnin vitkalla.

Toinen suunta.

Leikkimistä. Sama Koltur-saari kuin eilen (vasen) ja Hestur, jossa kävin eilen ja jonka ylätasangolle olen jälleen astumassa.

Sørvágsvatn-järven vesiputous (edessä).

Yritin kulkea Sørvágsvatn-järven laskujoen yli mutten löytänyt paikkaa. Vettä oli sateiden vuoksi vyötäisiin asti. Kesällä yli kuulemma pääsisi.

Niinpä palasin takaisin ja nousin korkeammalle maastoon taukoa pitämään. Malja Färsaarten hienoille maisemille.

Jyrkänteen nimi Trælanipa merkitsee ”orjakiellekettä”. Kahdeltakin paikallisasukkaalta kuulin seuraavan tarinan:

Noin 500 vuotta sitten elämä Färsaarilla oli karua. Saaret elättivät 4000 ihmistä, joista pieni osa omisti maata, loput olivat maatyöläisiä. Kun maatyöläinen eli orja tuli vanhaksi eikä jaksanut tehdä töitä, hänet heitettiin jyrkänteen yli mereen.

Tarinan todenmukaisuutta ei voi vahvistaa. Oli miten oli, tämä antoi aiheen kysellä silloisesta elämänlaadusta muutenkin, sillä toki minua oli kummastuttanut miten ensimmäiset ihmiset Färsaarilla elivät, kun metsiä ja puita ei ole? Vastaukseksi sain jotakuinkin seuraavaa:

Ihmiset tulivat laivoilla ja veneillä ja toivat mukanaan lehmiä. He rakensivat ikkunattoman talon kivistä ja katon turpeesta. Lehmää pidettiin talossa, jolloin se toimi lämmittimenä. Ruoka laitettiin uunissa polttaen kuivaa turvetta, jota oli yllin kyllin.

Nousin maastossa yhä ylemmäs, kunnes tuli vastaan sama ilmiö kuin Fugloylla: lintuja nousee taajaan jyrkänteen takaa aivan viereeni lentämään.

Trælanipa on pieni hieno retkikohde, suosittelen.

Koko aamun oli satanut tihkua. Kun sade rankkeni ja ylemmät maastot olivat sumussa, palasin takaisin tielle (yht. 11 km), josta lopulta Tórshavniin.

Nukuin vielä yhden yön teltassa leirintäalueella, kunnes lensin kotiin.

Yhteenveto

Färsaarten maastot ovat pohjoismaiseen silmään tutun kauniita. Kun kokonaisuuteen lisää Atlantin valtameren ja ne lukemattomat tavat, joilla meri koskettaa maata, ei voi kuin ylistää Färsaarten luontoa.

Jokamiehenoikeutta Färsaarilla ei ole, joten retkeily on päiväretkeilyä, jossa illaksi palataan hotelliin tai johonkin leirintäalueelle nukkumaan. Leirintäalueita on noin 20 kpl mutta käytännössä enemmän, koska oman teltan voi pystyttää syrjäisempien hotellien liepeille, jos vain kysyy luvan. Autiotupia tai erillisiä tulipaikkoja Färsaarten maastossa ei ole.

Mainita täytyy myös useat ystävälliset färsaarelaiset, joilta saa apua (esim. liftaus onnistuu, kirjastoissa ja turisti-infoissa avustetaan). Moni puhuu englantia, ja vanhemman väen kanssa auttaa ruotsin kieli.

Jos lähtisin Färsaarille uudestaan, luulen löytäväni sieltä erilaisia hienoja päiväretkikohteita 10-14 kpl. Kohteet voi poimia yllä olevista retkistäni ja lisätä päälle ainakin Mykines-saaren sekä patikoinnin Gjógvin ylängöllä ja Tjørnuvíkista Saksuniin.

Kaiken kaikkiaan hienot 10 päivää. Kiitos Aulille matkaseurasta. Kannatti käydä.