Punaisten hiekkakiviseinien joki: Vappuretki 2025 Latvian Salacalle

Avokanoottiyhdistys retkeilee Baltiassa joka vappu. Minun rooli on valita joki, suunnitella etapit, kutsua muita mukaan, keskusteluttaa porukka, jotta syntyy logistiikka (kanootit, autot, laivavaraukset jne).

Vuoden 2025 vappukohteena oli Latvian Salaca, joka on tunnettu punaisista hiekkakiviseinämistä – sekä alkujokena Seda (5 kanoottia, 8 henkeä, 117 kilometriä). Tämä kirjoitus on kertomus retkestä.

Aloitetaan.

Keskiviikko 30.4.2025

Vappuaaton menomatka meni myöhäiseksi. Saavumme klo 22:30 Rujienaan, Pohjois-Latvian pieneen kaupunkiin. Majoitumme motelliin. Ei ole kiire maastoon. Neljän päivän retkellä ehtii kyllä telttailla.

Torstai 1.5.2025

Kello 8:30 lähtöpuuhia Lauvas Licis -motellin pihalla.

Kello 9 viisi kanoottia on kannettu Seda-joelle (3 kaksikkoa + 2 yksikköä = 8 melojaa).

Mutta vesille ei vielä päästä. Kolme autoa pitää ajaa retken päätepisteeseen, pieneen Itämeren satamakaupunkiin, jonka nimi on Salacgriva. Sieltä kuskit palaavat takaisin taksilla.

Sillä välin meillä muilla on aikaa luoda erikoisvalokuvia.

On myös aikaa jututtaa tsekkiläisiä melojia. He saapuvat paikalle, jättävät yhden auton parkkiin ja suuntaavat ylemmäs Seda-joelle.

On myös aikaa lukea kylttiä, joka kertoo tapahtumasta ”Baltijas cela”, suomeksi Baltian ketju [Wikipedia].

Baltian ketju oli 23. elokuuta 1989 tapahtunut mielenosoitus Baltian maiden itsenäisyyden palauttamisen puolesta. Noin kaksi miljoonaa toisiaan kädestä kiinni pitävää ihmistä muodosti 600 kilometriä pitkän ihmisketjun Tallinnasta Riian kautta Vilnaan. Kyseisenä päivänä tuli kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun natsi-Saksa ja Neuvostoliitto solmivat Molotov–Ribbentrop-sopimuksen. (Viro ja Latvia itsenäistyivät 2 vuotta myöhemmin, elokuussa 1991.)

Kuskit palaavat takaisin. Lounas syödään rannassa. Kello 13:30 vesille.

Melomaan.

Seda-joki on hädin tuskin 10 metriä leveä. Puut yltävät kaatua yli. Niinpä joella on aika ajoin esteitä, jotka ylitetään maan kautta.

Taas melotaan.

Taas este. Tällä kertaa esteen voi kiertää.

Tai sitten este ylitetään. Kukin vuorollaan.

Tai alitetaan.

Välillä sataa. Sadetakki päälle.

Ylitys on toisinaan yhteistyötä. Ensimmäinen meloo vaakapuun päälle, jää siihen. Puu painuu veden alle. Muut melovat helpommin yli.

Sitten 15 metriä pitkä puusuma, joka pidättelee 35 minuuttia (kuva Henri Modig).

Miksi niin kauan? Jokitörmä on jyrkkä eikä sinne ole helppo nousta. Hetken mielijohteesta päätin vetää kumikanoottikaksikon puusuman yli täydessä lastissa (kuva Henri Modig).

Muut olivat fiksumpia ja vähintään kantoivat lastin maan kautta puusuman alapuolelle.

Aikaa kului niin paljon, että päätettiin pitää kahvipaussi.

Paussin jälkeen liikkeelle. Se vaatii hieman akrobatiaa, kun laskeutuu kanoottiin törmän päältä.

Ei tuo viimeinen este ollut. Taisin jo sanoa: Seda-joki on tuskin 10 metriä leveä. Puu ylettyy kaatumaan yli. Tätä jokea ei aktiivisesti raivata melojia varten.

Onneksi sentään suuri osa esteistä on jonkinlaisia portteja.

Näin pääsimme Burtnieks-järvelle.

Burtnieks on Latvian neljänneksi suurin järvi. Meidän osuus on meloa 6 km matka järven yli.

Melonta oli helppo, sillä tuulta oli vain 2 m/s.

Pian aurinko laskee.

Kello 21 rantauduimme Vecaten leirintäalueelle.

Teltat pystytetään.

Näin myöhään ei ollut tarkoitus meloa, mutta en totisesti arvannut Seda-joen esteiden määrää.

Kanootit etenivät 21,5 kilometriä.

Perjantai 2.5.2025

Eilinen meni myöhäiseksi, mutta tästä eteenpäin olisi helppoa. Olemmehan juuri ylittäneet Burtnieks-järven ja saapuneet leveälle Salaca-joelle, jossa ei esteitä ole.

Olen suunnitellut joka päivälle kolme etappia:

• Aamumelonta 2 – 2½ tuntia + lounas.
• Päivämelonta 2 – 2½ tuntia + päiväkahvi.
• Iltamelonta 2 – 2½ tuntia + leiriytyminen.

Yhteensä päivälle tulisi 6–7 tuntia melontaa.

Yllä olevassa kuvassa takana on Burtnieks-järvi. Alla on suunta, johon jatkaisimme.

Mutta ensin puretaan teltat. Aamukasteet kuivavat auringossa ja tuulessa.

Kanootit rivissä.

Eiköhän jo lähdetä, miettii Henri.

Ja sitten lähdetään.

Joki on 20–30 metriä leveä.

Puut eivät yllä kaatua yli.

Ja jos joku puu yli kaatuisikin, se olisi nopeasti siivottu pois. Salaca on näet monen mielestä Latvian kaunein joki. Sitä melotaan paljon. Se halutaan pitää esteettömänä.

Saavumme 2 tunnin kuluttua Mazsalacan taajamaan.

Päätettiin pitää lounastauko (ravintolassa). Jälkiruoaksi jäätelö paikallisesta kaupasta.

Takaisin joelle.

Moni pitää Salacaa Latvian kauneimpana jokena – senhän jo äsken mainitsin.

Siihen syy on monituiset punaiset hiekkakiviseinät.

Eikä vain seinät. Monessa seinässä on luolia, aukkoja.

Erilaisia muodostelmia.

Patsaita.

Tai sitten korkea seinämä, jonka päällä patikointipolku.

Kelopuita seinämää vasten.

Lisää seinämää.

Ja erilaista seinämää.

Joihinkin luoliin voi meloa vähän matkaa sisään.

Tuossa oli lyhyt kooste niistä punaisista hiekkakiviseinämistä, joita näimme perjantaina.

Kahvipaussin hetki – yhdellä monista Salaca-joen leiripaikoista.

Vielä iltamelonta.

Yhteensä 7 tuntia käytettiin, kunnes kello 18:50 rantauduimme 40 kilometrin jälkeen.

Alkoi sataa.

Alkoi sataa kaatamalla.

Ketkä tekivät ateriaa ulkona, vetäytyivät nopeasti telttaan.

Lauantai 3.5.2025

Puolen yön aikaan oli yksi kovimpia ukkosmyrskyjä, joita olen retkiuralla kokenut.

Voiko silmät kiinni nähdä? Voi.

Vaikka silmät ovat kiinni, olen makuupussissa teltassa, ja teltan päällä on pressukankainen sadekatos, tästä huolimatta aistin välähdyksen: salama! Kun salama iskee, alan laskea sekunteja yksi-kak… ja PAM, jyrähdys. Kolme sekuntia olisi kilometri. Useita salamoita iski alle 500 metrin päähän.

Kello 1 ukkosmyrsky on ohi.

Leiri herää aamuun. (Tämän leiripaikan nimi on ”Virsi”. Vastaavia hyvätasoisia leiripaikkoja on Salacan varrella 25 kpl, joissa jokaisessa mm. puusee ja pöytä.)

Kuvaan dronella.

Laajempi kuva.

On aika purkaa teltan yläpuolella oleva katos. (Onneksi kiinnitys oli riittävä, ei revennyt irti myrskytuulessa.)

Minulla on kelpo teltta (Exped Orion II Extreme). Sen voi kääntää katolleen kuivamaan kuin koppakuoriaisen.

Oli hienoa kokea lyhyt iso myrsky yöllä. Nimenomaan yöllä. Jos tällainen ukkosmyrsky sattuisi keskelle päivää, olisi viheliäistä odottaa myrskyn taukoamista – vai sittenkin tunnelmallista, sitä kun ei voi tietää?

Mutta taas melotaan.

Saavumme Staicelen taajamaan.

Staicelessa joudumme ohittamaan siltapadon.

Se tarkoittaa kanoottien kantamista 100 metriä.

Sillassa on 3 aukkoa.

Staicelesta emme löydä auki olevaa ravintolaa (kuten Mazsalacassa eilen), mutta kauppa on. Baltian retken perinne on käydä kaupassa, ostaa vähintään jäätelö.

Lounaan syömme retkiperiaatteen mukaisesti jokirannassa.

Kun lähdemme melomaan, useat nopeat sup-lautailijat ohittavat meidät.

Tänään on nimittäin sup-lautailijoiden maratonkisa: yhdessä päivässä koko Salaca-joki 95 kilometriä. Osallistujia on kuulemma yli 200.

95 km yhdessä päivässä on kunnioitettava matka. Minulta menisi omalla kanootilla matkaan tauot huomioiden 17–18 tuntia.

Asiaa toki auttaa se, että Salacassa on hyvä virtaus. Kohtuullisella aktiivisuudella pääsee lähelle keskinopeutta 7 km/h.

Nopeampaakin virtaa on. Tämä päivä tarjoaa monia helppoja koskia.

Tänään aamumelonnan pituus oli 2 tuntia. Päivämelonnan pituus 2½ tuntia.

Kahvitauko pidetään tulvasaaressa.

Maisema on dronesta katsoen kaunis: etualalla kaksi kilpailija-suppailijaa, takana monihaarainen koskialue.

Edessä on vielä iltamelonta. Se päätetään venyttää 2½ tuntiin.

Punaisia hiekkakiviseinämiä on taas tiheästi.

Tämä helppo koski laskee kohti seinämää, jonka edessä virta kääntyy oikealle.

Joku saattaa näitä kuvia katsoessa ihmetellä: Eikö meillä ole kypäriä koskessa?

Kypäriä ei tosiaan käytetty. Salacan kosket ovat ylimalkaan helppoja – vesi virtaa tasaisena rintamana alas, koskissa ei ole kiviä, vaan pohjalla on hiekkaa ja pikkukiviä. Koskien helppous oli hyvin tiedossa, sillä meloin Salacan 2009. Siitä muistin, kuinka mukava melottava tämä on.

Vain yhden kerran menin malliksi rannalle, jossa katsoin, kuinka koski parhaiten lasketaan. Huudan muille: ”Jos haluatte tarkistaa kosken, tulkaa täältä rannalta katsomaan.” Kukaan ei välittänyt tulla, sillä vaikka siinä koskessa oli muutama kivi, hyvä reitti näkyi siinäkin selkeästi.

Punaisia seinämiä siellä täällä.

Yhtenään.

Hiekkakiviseinämät ovat pehmeitä. Pelkällä sormella voi rapsuttaa nimensä niin kuin joku (riiviö) on alla tehnyt.

Tällä kertaa emme päätyneet illaksi valmiille leiripaikalle. Leiriydyimme hylätyn talon ranta-alueelle.

Melontaa 43 kilometriä 7 tunnissa.

Otsalamput välähtelivät ja ääniä kuului joelta läpi illan ja yön, kun sup-lautailijat meloivat ohi. Heillä oli 24 tuntia aikaa päästä maaliin (kisa päättyi Salacgrivaan aamulla kello 7).

Sunnuntai 4.5.2025

Viimeisen päivän helppoja koskia.

Kauniita puita.

Kalastajia.

Lähstymme Salacgrivan siltaa.

Sillan ali.

Rantaan kello 10:30.

Kanootit ylös (kuvan takana Itämeri).

Tavaroiden purkamista, järjestelyä.

Autojen haku 100 metrin päästä, pakkaus, viereiseen pizzeriaan syömään.

Melontaa viimeisenä helppona päivänä 12,5 kilometriä.

Yhteenveto

Baltiassa on mukava meloa. Maaperä on hiekkapitoista: joet virtaavat hitaasti alas kohti merta. Samasta syystä Baltiassa ei ole vesivoimaloita: hiekkaperäiseen maastoon ei synny isoja koskia, joista vesivoimala keräisi energiansa. Järviäkään ei juuri ole. Jos haluat suunnitella oman retken Baltiaan, se onnistuu varsin helposti käyttäen Baltian jokireittiopasta, esim. Salaca-joesta saa lisätietoa tästä.

Seda- ja Salaca-joki kartalla (välissä Burtnieks-järvi).

Paluulaivassa kerroin retkitunnelmat:

• Pahoittelin ensimmäisen päivän esteiden määrää, mitä en ollut osannut arvata. Olin ennakkoon pohtinut, että 5 tuntia riittää, mutta tunteja meni 6 ja puoli. Kiitin porukkaa venymisestä.
• Muut päivät eivät olleet ylipitkiä, sillä pysyimme lupaamassani 6–7 tunnin melonta-ajassa. Kuitenkin harmittelin, että aikaa meni joka päivä enemmänkin 7, ei koskaan 6 tuntia.
• Yleisesti kiitin porukkaa ”urotöistä”. Urotöiksi nimesin mm. toisten auttamisen retken ensimmäisen päivän esteissä.
• Urotöiksi katsoin myös positiivisen vuorovaikutuksen paikallisväestön kanssa: esim. ohjasimme yhden uimasillaan olevan koiran rantaan, annoimme vapputarvike-propellit lapsille, jotka siitä ilahtuivat. (Lisäksi kannustimme sup-melojia.)

Palautekeskustelussa ei tullut esille mitään tuon kummempaa. Ryhmätietoisuutta kiiteltiin (=5 kanootin ryhmä ei koskaan hajaantunut eikä kukaan sooloillut muilta karkuun – retken vetäjänä olin koko ajan selvillä missä kukin menee, ajoittain taaksepäin katsellen).

Todettiin myös, että kohtuullisen kokoiset yllätykset kuuluvat asiaan. Retki oli kaikille mukava.

Melontaa 117 kilometriä. Retken jälkeen otettiin ryhmäkuva – etualalla Baltian ensikertalaiset Jonni ja Markku.

Tämä oli minulle Baltian retki numero 22 vuosina 2002–2025 (väliin on jäänyt vain 2005 sekä koronan takia 2020–2021 + vuonna 2015 olin Virossa 2 kertaa). Yhteensä olen melonut Baltiassa yli 2000 kilometriä.

Vappuna 2026 mennään taas!