Kesä 2024 ja yli 800 km Lapin melonta: osa 4 Ivalo–Näätämö 18.–25.7.2024

Päivittäisiin tapahtumiin.

Torstai 18.7.2024

Jätin hotelli Kultahipun rannan klo 14:30. Sataa.

Tavoitteeni oli edetä iltaan mennessä Inarijärven Nanguvuonolle niin pitkälle kuin ehdin. Pieni pulma on, että Ivalojoki laskee Joensuuselkään eikä Nanguvuonoon. Ratkaisu löytyy 12 kilometrin jälkeen: Ivalojoen suiston itäisessä haarassa on kapea väli [karttalinkki].

Meloin sisään. Se on 10 metriä leveä Salaväylä (=haaran nimi maastokartalla).

Salaväylä yhtyy 3,5 km jälkeen takaisin Ivalojoen isoon haaraan. Sitä ennen 1,2 kilometrin kohdalla käännyin oikealle vielä kapeampaan haaraan, jossa pian nostin kanootin puhelinpylväistä rakennetun sillan yli [karttalinkki].

Saavuin järvelle: Iso Mielikköjärvi.

Nostin kanootin maalle moottorikelkkauran kohdalla [karttalinkki].

Reitti Ivalojoelta Nanguvuonoon ilmenee satelliittikuvasta (sininen vesitse, lila maitse) (isompi kuva tässä).

Kanootin kantomatka Isosta Mielikköjärvestä Nanguvuonolle on 280 metriä (siinä välissä ylitetään Veskoniementie).

Nanguvuonon puolella on laaja tiheä kaislikko. Lähtö on hankala, kun kanoottia pitää työnnellä melalla pehmeästä pohjasta.

Nanguvuono.

Klo 19:40 lähestyin Kaijasaarta.

Laitoin teltan saaren eteläiseen niemeen [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Nautin täysin siemauksin siitä tunteesta, jonka Inarijärvi melojalle antaa: olla yksin erämaisessa saaressa suuren Inarijärven ympäröimänä. Iltauinnin jälkeen kävin levolle.

Kanootti liiikkui 20,2 km.

Perjantai 20.7.2024

Miksi Nanguvuono? Kaksi syytä:

• Vaikka tiesin Inarijärven itsessään mahtavaksi, halusin tutustua myös sen reunavesiin. Katsoin karttaa: löysin kiinnostavan järviketjun läheltä Venäjän rajaa.
• Mainitsin järviketjusta Ivalossa asuvalle Mikko Suomiselle, joka yhdisti langat: melo Susi-Talaksen kämpälle, joka on siellä päin, siellä tavataan.

En tiennyt Susi-Talaksen kämpästä tai tuvasta mitään, mutta jos siellä on sauna – kuten Mikko kertoi – sinne menen.

Meloin Nanguvuonoa koilliseen.

Sitten Sarmivuonoon.

Sarmivuonossa käännyin pienempään veteen, kohti Sarmilompolaa [karttalinkki].

Nousin kanootista Nellimintien sillan alla [karttalinkki].

Nostin kanootin tielle.

Miksi tielle? Ei ole järkeä jatkaa Kynsikoskenjärvelle ja sitten pientä jokea vastavirtaan 1,5 km Sarmijärvelle, joka on 20 metriä korkeammalla kuin Sarmilompola. Mieluummin vedin kanootin tietä myöten Sarmijärvelle 2,4 km.

Sarmijärvestä vain seuraava kuva: Velmaniemen kärki [karttalinkki].

Sarmijärven jälkeen siirryin metsään 620 metrin matkalle. Kauheaa maastoa, josta vain yksi kuva (kuvasta ei ilmene kivikoiden määrä eikä poroaita, mutta yleinen kuoppaisuus ilmenee taustalla).

Kun pääsin vesille Tullujärvelle [karttalinkki], aikaa metsässä oli kulunut 71 minuuttia (kannan ensin varustekassit, palaan lähtöpisteeseen, sitten raahaan tai kannan kanootin).

Mikon kanssa sovittu tapaamisaika kului umpeen. En ollut lähelläkään Susi-Talaksen kämppää.

Tullujärven itäpäässä on jotain sellaista, jota voi kutsua ”helpoksi”: kapea välijoki, jonka takana Pieni Paskuljärvi 1,3 metriä korkeammalla [karttalinkki].

Vedin kanootin ylös välijokea pitkin.

Pienen Paskuljärven itäpäässä jälleen kauheaa. Tätä välijokea pitkin ei kanootti nouse.

Etenin kivikkoisessa metsässä 200 metriä, mihin käytin 30 minuuttia (0,4 km/h). Niin hidas on metsäsiirtymä, jossa jokaista askelta on tarkattava, jotta jalka ei osu kivien välissä olevaan reikään. (Aiempina vuosina olen laskenut metsäsiirtymien keskivauhdiksi 0,7 km/h.)

En kantanut kanoottia Isolle Paskuljärvelle, joka olisi ollut järviketjun seuraava looginen askel. Sen sijaan siirsin kanootin hiekkatielle, jota pitkin vedin 3 kilometriä, kunnes tein virheen ja menin poroaidan yli liian varhain.

Melontaa joessa 270 metriä, kantamista metsän kautta 140 metriä (kantamaan joutuminen oli se virhe), sitten Talasjärven yli päätyen sen kaakkoispuolelle [karttalinkki].

Kanootti liikkui 30,5 km.

1,6 km kävelyn jälkeen saavuin Susi-Talaksen tuvalle klo 20 enkä klo 17 kuten olin alun perin arvioinut. Ruokaa ja saunomista. Niistä kiitos Mikolle ja Xiaoyunille,

Lauantai 20.2.2024

Susi-Talaksen kämppä ei ole avoin autiotupa vaan Tunturilatu ry:n tukikohta, johon jäsenillä on avain. Vieraana havaitsin, etten ole vastaavan tasoista tupaa muualla Suomen Lapissa nähnyt.

Otin aamulla dronekuvan, jossa olemme tuvan edessä (tupa on tiheähkön metsän ympäröimä) [karttalinkki].

Xiaoyun Suomisen ottama valokuva Mikosta ja minusta.

Lähdön hetki. Kävely takaisin Talasjärvelle, josta kanootti alle, sitten kohti itää, mutta tällä kertaa kanoottia Kontosjärventietä pitkin vetäen – ei järviä pitkin meloen, koska se osoittautui eilen vaivalloiseksi (sininen vesitse, lila maitse, ympyrät leiripaikkoja) (isompi kuva tässä).

Järviä katselin Kontosjärventieltä.

Päivä oli helteinen, +26 astetta. Pysähdyin joka purolle täyttämään vesipulloja ja juomaan.

Ateriatauko tien varressa.

Haaveilin pääseväni melomaan Kontosjärvestä alkavaa Kontosjokea [karttalinkki].

Kuva sillalta alas. Turha luulo. Liian vähän vettä.

Jatkoin tietä pitkin vetämistä.

Tutuksi tuli erilaiset hiekkatietyypit. Työläin ei ole kuoppainen tie vaan irtohiekkatie runsailla pikkukivillä: kanoottikärryn pyörät eivät kunnolla pyöri, kun pikkukivet pyörivät alla.

Vedin kanoottia 14,5 kilometriä. Kanootin veto päättyi sivutielle [karttalinkki].

Kannoin tavarat metsän läpi Kivilompolaan [karttalinkki].

Huh, jälleen vesillä. Mikä helppous, keveys. Onnea on sekin, että Kivilompolan ja Sulkusjärven välinen kanava oli melottavissa [karttalinkki].

Saavuin Sulkusjärvelle.

Umpiväsyneenä pystytin teltan Aittasaareen. Uin hiet pois, söin, kävin levolle [karttalinkki].

Kanootti liikkui 21,2 km, josta meloen 6,2 km, kärryillä 14,5 km, kantaen 0,5 km. Tämä oli koko reissun raskain päivä.

Sunnuntai 21.7.2024

Aamulla tyyntä Sulkusjärvellä.

Tavoite oli edetä vähintään Nellimiin, siis 40 metriä alas (Sulkusjärvi 159 m, Inarijärvi 119 m).

Ensimmäinen virtapaikka Sulkusjärven jälkeen.

Kun virta levenee, vesi ei riitä, on kahlattava.

Siikajärventien sillan ali [karttalinkki].

Virta levenee 20-metriseksi.

Onko koko päivä tällaista? (Isompi kuva tässä.)

Sulkusjärven jälkeen on pienten järvien ketju: Paraskalalompola, Paatsattilompola, Riekkolompola. Järvien välijoet ovat kivisiä ja hitaita. Kanoottia talutellaan, nostellaan kivien yli.

Riekkolompolaan saapuessani olin edennyt 4 tunnissa 7,1 km (1,8 km/h).

Toisaalta arvasin, että kohta helpottaa. Täälläkin on puuta uitettu, mikä tarkoittaa, että järvien väleissä on kiviä järjestelty, virta perattu sujuvaksi. Ensimmäinen helppo välijoki oli Riekkolompolan ja Kalliolompolan väli [karttalinkki].

Eteneminen nopeutui. Mistä tukki on kulkenut, siitä myös kanootti mahtuu.

Mutta tukki on eri asia kuin kanootti. Kutujärvenlompolan ja Keskimöjärven välissä on tukeille uittoväylä, joka on maastokarttaankin merkitty [karttalinkki].

Vedet ovat alhaalla. Kesäaikaan tämä on työläs oikopolku.

Läpi tulin ja aikaakin uskon säästäneeni, sillä vaihtoehto oli kivinen koski (alla olevassa kuvassa uittorännin puut oikealla).

Meloin 3 km Keskimöjärveä, joka päättyy siltaan, jonka jälkeen vesi kuohuu [karttalinkki].

Näkymä sillalta alas.

Päätin laskea kosken, vaikken pysty täsmällisesti selittämään miksi. Päätös syntyy alitajunnassa, mutta on päätökselle toki perusteita:

• Vettä koskessa on melko vähän, niinpä veden paine ei riitä viskelemään kanoottia satunnaisesti.
• Jos törmäilen ahtaaseen uomaan, kanootti jää kiinni.
• Kumikanootti kestää kivikosketukset ja käyttäytyy keskimäärin rauhallisesti röykytyksessä.
• Tietysti myös säästän aikaa, kun lasken koskea.

Ajan säästö oli kyseenalaista. Jos olisin tutkinut ympäristöä tarkemmin, olisin havainnut kosken oikealta puolelta hyvän polku-uran, jota pitkin olisin voinut vetää kanootin kärryjen päällä seuraavaan järveen 400 metriä.

Sitten laskin kosken yllä olevan kuvan suvantoon asti.

Siitä eteenpäin alitajunta sanoi: tuosta älä kuitenkaan jatka.

Niinpä kannoin yllä olevan kuvan kohdan ohi 110 metriä (37 minuuttia).

Sitten taas laskin koskea pala kerrallaan päätyen lopulta kiville alla olevan kuvan kohtaan. (Kiville päätyminen oli tarkoituksellista juuri niin kuin kuvassa on.)

Tästä eteenpäin kosken viimeinen 30 metriä on superjyrkkä ja kivinen. Tiheään kiviseen jyrkkään metsään ei ollut menemistä. Nostin täydessä lastissa olevaa 60 kg kanoottia sivu-uomassa 20 cm kerrallaan.

Pääsin läpi Nellimjärvelle, josta otin valokuvan ylöspäin. Vasen pikkuväylä on se, jota olin tullut alas.

Välijoen pituus oli 400 metriä. Oli viihdyttävää mennä sen läpi niin kuin menin, vaikka se oli vaivalloista ja vei aikaa 70 minuuttia.

Nellimjärvi.

Nellimjärven jälkeen alkaa Nellimjoen nimellä kulkeva mutkitteleva pieni rauhallinen virta, joka päättyy helpon kosken kautta Nellimintien ali Nellimvuonoon.

Sillan ali saavuin Nellimin satamaan [karttalinkki].

Nellimin satamassa on vessa (puusee) muttei mitään sellaista, joka retkeilijää kiinnostaisi tai johon voisi käyttää rahaa (esim. ei ole kioskia, josta ostaisi jäätelön).

Meloin Rautusalmensaareen, jossa uin ja johon pystytin teltan [karttalinkki].

Olin palannut Inarijärvelle tehtyäni itään 2,5 päivän sivulenkin. Olihan se kiinnostava rasti, mutten suosittele reittiä kellekään. Jos haluaa rehkiä kanootin kanssa, Vätsäri on kiinnostavampi.

Kanootti liikkui 25,2 km, josta vesitse 25 km ja kantaen 200 metriä. Kävelyä kertyi 3 km, sillä sen verran runsaasti olin kahlannut joessa aamupäivällä.

Maanantai 22.7.2024

Minulla ei ollut selkeää päämäärää, mihin suunnata. Kävin ensin katsomassa, miltä näyttää lähellä sijainnut Speinniemen kota [karttalinkki].

Mitä sitten? Lähdin kohti Inarijärven keskustaa, Kaikunuoran autiotupaa. Sen jälkeen tuuli päättäköön.

Kaikunuora on varsinaisesti Sarminiemen ja Kaamassaaren välinen 10 km pitkä kanava. Sen takana näkyy kaukaisuudessa himmeä tunturi, jonka arvelen olevan 54 kilometrin päässä Muotkassa sijaitseva Tuorpumapää – tai Peltoaivi 68 km etäisyydellä.

Välissä (Kaikunuoran etelärannalla, Sarminiemen puolella) on kaikenlaisia erämaisemia.

Pidin ateriatauon Kaikunuoran punaisella autiotuvalla [karttalinkki].

Jälleen kuuma päivä (+26 astetta). Näillä keinoilla pärjään:

• Pidän pään ympärillä valkoista liinaa. Kastelen sen järvessä puolen tunnin välein ja vedän märkänä päähän. Viilentää pään.
• Ennen lounasta uin vaatteet päällä, jotta housut ja pitkähihainen paita kastuvat. Antaa viileyttä pitkäksi ajaksi.

Lounaan jälkeen eteenpäin. Kaikunuoran autiotuvan pohjoispuolella on muistomerkki, Täyssinän rauhan rajakivi (laiturikin siinä on) [karttalinkki].

Lähempää.

Tuuli oli etelästä, joten viimeistään nyt tein päätöksen meloa Inarijärveä pohjoiseen, kohti Näätämöjoen vesistöä.

Ohitin monia saaria, kummeleita.

Kävin katsomassa Kärppäsaaren autiotupaa. Tämä tupa ei ole enää paraatikunnossa [karttalinkki].

Jatkoin edelleen pohjoiseen.

Pystytin teltan Kuorpasaaren niemeen [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Hieno leiripaikka. Iltaohjelman järjestys (kuten monena iltana): teltta, ateriavesien haku (2 litraa), uinti, ateria, nukkumaan.

Kanootti liikkui 41,8 km (pelkkää rauhallista melontaa, ei maasto-osuuksia).

Tiistai 23.7.2024

Tuuli oli yhä etelästä. Jatkoin pohjoiseen.

Tavoite oli siirtyä Kuuvan kanavan kautta Nitsijärvelle. Kanavan lähestyminen alkaa melomalla 300 metriä leveään Kanavavuonoon [karttalinkki].

Kuuvan kanavan kaivoi lapiolla Matti Kuuva 1900-luvun alussa lyhentääkseen venematkojaan [Wikipedia]. (Alla oleva kartta isompana.)

Vielä 350 metriä kanavaan [karttalinkki].

50 metriä.

Kanavan pituus on 200 metriä, leveys 5 metriä [karttalinkki].

Olen läpi.

Katse taaksepäin.

Kuuvan kanavan jälkeen on lyhyt matka Nitsijärvelle, jonne voidaan mennä raiteiden kautta (en tutkinut tarkemmin, varmaan siinä on vaunukin, mutta kanavan toisessa päässä) [karttalinkki].

Meloin uittolaiturille, jota pitkin olen aiemmin tullut alas [karttalinkki].

Ylös vetäminen on helppoa eikä siihen tarvita kuin 4 metrin köysi.

Virta on kevyt. Nitsijärvi on vain 30 cm Inarijärven yläpuolella.

Ylhäällä ollaan. Naruveto on vain 100 metriä, 3 minuuttia.

Nitsijärvi on minulle välijärvi, muttei matkaltaan mitätön. Pitkien selkien läpi melotaan monta tuntia.

18 kilometrin jälkeen Nitsijärvi on melottu. Saavuin venetielle kohti Hammasjärveä [karttalinkki].

Mikä on venetie? Paikallisesti saatavilla olleista männyistä 1960 asti (?) rakennettuja suot ja kivikot ylittäviä kulkuteitä (ja nyt lahoavia rakenteita), joita pitkin puuveneitä on vedetty syvälle erämaahan järvestä toiseen.

Moottorikelkat tekivät veneteistä tarpeettomia. Moottorikelkalla voi rahdata veneet talvella niille järville, joilla halutaan kesällä ja syksyllä kalastaa.

Alla olevassa kuvassa olen saapunut Hammasjärvelle 570 metrin kantamisen jälkeen (kantaminen tutusti kahdessa erässä: ensin varusteet, kävely takaisin, sitten kanootti) [karttalinkki].

Extrakuva retken myöhemmästä vaiheesta: Venetie on kuin raiteet. Jos askelväli ei sovi raiteisiin, on parempi kävellä venetien vieressä. Venetien päällä (puiden päällä) kävelen käytännössä vain silloin, kun venetie ylittää märän suon.

Takaisin retkelle. Kello löi 20. Löysin Hammasjärveltä tyydyttävän saaren, johon laitoin teltan [karttalinkki].

Sääennuste oli hankala: Yön alhaisin lämpötila klo 4 on +19 astetta. Aurinko paistaa täydeltä terältä. Teltta on saaressa siitä toiveesta, että hyttysiä olisi vähemmän, mutta saaressa ei ole varjoa.

Siksi (yllä oleva kuva) kiilasin kanootin puiden väliin – tehdäkseni telttakankaaseen varjon – sillä muuten teltassa on 30 astetta, hiki.

Kanootti liikkui 41,3 km, josta meloen 40,7 km ja kantaen 600 metriä.

Keskiviikko 24.7.2024

Aamulla aurinko paistaa. Heräsin klo 4:50 pakottavaan kuumuuteen (isompi kuva tässä).

Kylmä aamiainen oli selviö: kylmää vettä puuroon, vitamiiniporetabletti kylmään veteen (kuumasta vedestä tulisi hiki).

Jatkoin melontaa Hammasjärven pohjoispäähän, jossa on toinen veneranta, toinen venetie [karttalinkki].

Tämä venetie sisältää vesistönylityksen: Paatsjoen vesistöstä Näätämöjoen vesistöön. Se merkitsee, että kanootti pitää desinfioida.

Mitä on desinfiointi? Kun siirrytään Itämereen laskevasta vesistöstä Jäämereen laskevaan vesistöön, on vaarana levittää lohiloista (Gyrodactylus salaris: Ruokaviraston sivu, Wikipedia) Jäämeren joen lohiin, jonka kanta saattaa muutamassa vuodessa tuhoutua. Itämeren lohikala näet kestää loista, mutta Jäämeren lohi ei. Paatsjoen vesistö ei tosin laske Itämereen, mutta koska sen lohiloistilanne on epäselvä, on asiaankuuluvaa desinfioida kanootti myös Paatsjoesta Näätämöjokeen siirryttäessä (=desinfiointi tappaa lohiloisen).

Desinfiointia varten kannan mukanani Virkon S -pulveria (googlaa ”Virkon S hinta”).

Desinfioinnin jälkeen rakensin kanootin kärryjen päälle, sillä metsäpolku näytti vetokelpoiselta.

Tarkkana saa olla, ettei kanootti kaadu, kun polulla on myös kiviä.

400 metriä jälkeen polku haarautuu: oikealla mutaa, vasemmalla suon ylittävä venetie.

Purin kärryt pois. Tästä eteenpäin kannoin tavarat venetietä pitkin, kunnes saavuin pienelle järvelle (maitse kanootti siirtyi 800 metriä) [karttalinkki].

Järven pituus 300 metriä.

Järven toinen pää.

Jumissa.

Tällaista se on, kun alkaa meloa vesistön ylintä järveä. Kannoin kanootin seuraavaan järveen (100 metriä).

Toki tiesin, että kantamista tulee. Olin valinnut tämän reitin, koska se on uusi ja koska kartalta katsoen kantamisen määrä on siedettävä. Alla olevassa satelliittikuvassa kantaminen näkyy lilana.

2–5 minuuttia kuluu siihen, kun vaihtaa melonnasta kantamiseen tai kantamisesta melontaan. On sujuvampaa kantaa 500 metriä kerralla kuin kantaa 5 kertaa 100 metriä.

Ensimmäinen järvien välinen melottava puro näytti tältä.

Silta on este. Eipä tätä kukaan muu melo.

On mukava kokemus, kun pääsee järveen puron kautta eikä kantamalla. Silloin tuntuu, että on voittanut aikaa.

Alla oleva paikka oli viimeinen, jonka aamupäivällä kannoin. Ylös nuolen kohdalta, kantaminen 20 metriä.

Näätämöjoen ylävesistö on pienivetinen, mutta silti melko hyvin melottavissa. Tuosta menen Sevettijärventien sillan alta [karttalinkki].

Suprun kylän kohdalla on ensimmäinen pitempi puro. Sen läpi voi meloa, kun mitään korkeuseroa ei ole.

Saapuminen Kuosnajärvelle, josta alkaa 16 km pitkä sileän veden taival järvien ja kapeikkojen läpi [karttalinkki].

Kapeikkojen tosiaan. Näätämöjoen ylävesistö on paikoin sokkelomainen. Jos ei karttaa olisi, kuinka moni osaisi pujahtaa alla olevan kuvan kapeaan kanavaan, jolla siirrytään Välijärvestä (takana) Mihkalijärveen [karttalinkki]? (Isompi kuva tässä.)

Tämä runko ..

.. suuressa männyssä.

Mihkalijärven ja Rautaperäjärven välissä on suuri saari, Ryevdipohsualui. Karttaa katsoen ei ollut selvää, kummalta puolelta se on melottava, sillä molemmin puolin saari on melkein kiinni rannassa. Valitsin itäpuolen. Näin pieni virta kulkee saaren (vasemmalla) ja mantereen (oikealla) välistä [karttalinkki].

Ei voi kuin arvostaa sitä työtä, jolla kivet on aikoinaan järjestelty, jotta tästä pääsee sujuvasti läpi.

Näätämöjoen vesistön järvien välinen korkeusero oli ollut toistaiseksi vain 3 metriä 24 kilometrin matkalla. Rautaperäjärven jälkeinen Rautaperänjoki on toista maata: se laskee 1,2 kilometrin matkalla 12 metriä.

Rautaperänjoki alkaa kuohuvana 3 metriä leveänä koskena [karttalinkki].

Koskia on laskettu ennenkin, mutta lohkarekäytävä askarrutti. Ei tee hyvää kumikanootille, jos sen kylkiä raapii kuiviin kiviin kovassa vauhdissa.

Koski ei ollut vaikea, laskin sen ongelmitta. Samanlaisessa lohkarerännissä kulkivat seuraavat kosket.

Kuva taaksepäin yhden helpomman rännin jälkeen.

Tuli vastaan kovempi paikka (alla). Mikä tahansa yksittäinen valkoisen veden kohta on laskettavissa, mutta peräkkäisinä ne muodostavat riskin: pienen virheen kertautumisen vaara. Päätin kantaa kosken ohi [karttalinkki].

Tästä tuli retken hitain yksittäinen etappi: 1 tunti 16 minuuttia 200 metrin kantomatkaan (0,16 km/h). Tiheä metsä, louhikkoinen maasto, jossa jokaista askelta oli tarkattava, ettei jalka lipeä reikään.

Tästä kohdasta voi jatkaa.

Rautaperänjoen loput kosket olivat helpompia.

Pystytin teltan varjoon Nilijärven länsirannalle [karttalinkki].

Kanootti liikkui 29,9 km, josta meloen 28,6 km ja kantaen 1,3 km. Kävelyä 4 km.

Torstai 25.7.2024

Vihdoin pilvinen päivä ja pohjoistuuli. Monta peräkkäistä päivää oli ollut +29 astetta.

Sevettijärventien ali [karttalinkki].

Pieniä helppoja virtoja.

Patikoijien sillan ali [karttalinkki].

Sevetin baari ei ole vielä auki.

Aiempien päivien etelätuulissa (myötätuulissa) olin melonut kevyellä otteella voimia säästäen. Tänään käytin niitä voimia vastatuuleen, sillä ylitettävänä oli Sevettijärvi ja Ukonselkä.

Ukonselän luoteisnurkassa vesireitti alittaa Sevettijärventien kolmannen kerran [karttalinkki].

Sillan jälkeen on monta lohkareilla reunustettua koskea, joista alla olevassa eniten valkoista vettä.

Kaikki kosket oli laskettavissa. Takana Jänisjärvi.

Dronekuva koskien jälkeen tuo ilmi tämän hienon koskien sarjan (isompi kuva tässä).

Lapintiirat.

Hus, pois.

Vesireitti jatkuu Jänisjärveltä Räkkijärvelle ilman korkeuseroa [karttalinkki].

Räkkijärveltä Täyttämäsuvantoon on alla oleva koski (Täyttämäkoski), jonka laskin [karttalinkki].

Täyttämäsuvannosta vesireitti jatkuu Luolajärvelle, josta Rakkakosken kautta kohti Näätämöjoen päävirtaa. Tätä reittiä en jatkanut, vaan otin vain kuvan Rakkakoskesta [karttalinkki].

Jatkoin Luolajärveä koilliseen.

Yhtäläisiä muotoja.

Luolajärvi kääntyy lopulta itään. Kannoin kanootin moottorikelkkauraa pitkin Jääjärvelle (200 metriä) [karttalinkki].

Jääjärveltä pääsee Välijärveen matalan sillan ali [karttalinkki].

Välijärven jälkeen on 120 metrin venetie.

Jo aiemmin esillä ollut venetien dronekuva on tästä.

Pikku Jääjärven läpi melomalla palasin Sevettijärventielle [karttalinkki].

Tunnelmoin jo sillä, että retki saattaisi päättyä tänään.

Kävelyä kohti Näätämöä – kohti Suomen ja Norjan rajakylää.

Olo on tyytyväinen.

Näätämön turisti-info. Olen tässä.

Näätämössä ei (tänä vuonna) ole majoituspalveluita. Uin purossa ja pystytin teltan puron lähelle [karttalinkki].

Kanootti liikkui 36,3 km, josta meloen 33,3 km, kärryillä 2,7 km, kantaen 300 metriä.

Perjantai 26.7.2024

Mietiskelin illalla ja yöllä mitä nyt teen. Päätin jatkaa ainakin pikkuisen Norjan puolelle, mutta ensin pudotin 8 päivän roskat Näätämön K-kaupan roska-astiaan.

Näätämön läpi virtaa Nuortijoki.

Nuortijoki laskee Näätämöjokeen.

Nuortijoki yläperspektiivikuvassa.

Leveä joki ja vähän vettä. Joudun kahlaamaan.

Keskeytys kävi mielessä, mutta jatkoin.

Alla oleva kuva: Ei vesi virtapaikassakaan riitä, niinpä melat ovat siinä asennossa, että niillä työnnetään pohjasta vauhtia.

Aah. Tässä voi jo meloa.

Hiekkarinne.

Norjan raja ja poroaita [karttalinkki].

Tämä riittää. Tätä mönkijäsiltaa pitemmälle en Nuortijokea jatka [karttalinkki].

Olin saapunut Norjaan. Koko retken liikunnan pituus 856,6 kilometriä (keskivauhti 4,6 km/h). Gps-paikannin ei kerro ”aikaa liikkeessä”, kun kesto on yli 100 tuntia, mutta arvio on 189 tuntia.

Kanootti liikkui 4 km, josta vesitse 3,7 km.

Lähdin vetämään kanoottia kohti Jäämerta. (Tätä en enää laske retken pituuteen, koska olinhan jo nostanut kanootin vedestä viimeisen kerran.)

Kuuma sää, +30 astetta. Kolmen kilometrin jälkeen sain tarpeekseni. Soitin norjalaisen taksin, purin kanootin kuljetuskuntoon, näin pääsin Norjan päätien varteen. Iltapäivällä jatkoin Norjan bussilla Tana brun kaupunkiin, jossa majoituin sisätiloihin ja kävin suihkussa.

Yhteenveto

Tämä tarina kertoi neljännestä osasta pitkää retkeä, jossa kuljetin kanoottia Suomen Lapissa. Tavoite oli meloa 700 kilometriä, mutta yli meni.

Tarkistuslaskenta. Kanootti liikkui 839 kilometriä, josta meloen 766 km, kärryillä 68 km, kantaen 4 km, köysillä vastavirtaan vetäen 1 km. Kävelin yhteensä 107 km. (Siinä mielessä helppo retki, että kantamista oli noin vähän, sillä se on raskainta: kannetaan ensin kamat, palataan takaisin, kannetaan kanootti.)

Osien pituudet:

• Vuotso–Savukoski 190 km
• Savukoski–Sodankylä 130 km
• Sodankylä–Ivalo 269 km
• Ivalo–Näätämö–Norja 250 km

Liikuin kolmessa vesistössä: Kemijoki, Paatsjoki, Näätämöjoki. Yhtenäinen retki johdatti näkemään vesistöjen sisäisiä ja välisiä liitoskohtia uudella tavalla. Kanootti siirtyi 27 kertaa maitse ja 28 kertaa vesitse.

Retkeä oli henkisesti mukava tehdä. Olla kulkuri maassa, jonka tuntee (yleisesti) ja ei tunne (paikallisesti). Ei tietää seuraavan yön leiripaikkaa, mutta uskoo sen aina löytävänsä. Voida keskeyttää koska tahansa – sekin on tärkeää – muttei ollut yllykettä keskeyttää.

Pitkän retken vuoksi meloin (varsinkin Nellimin jälkeen) päivittäin vähemmän kuin olisin kyennyt. Leiriydyin pääsääntöisesti klo 19:30. Meloin niin kevyellä melaotteella kuin sääolosuhteet huomioon ottaen pystyin. Säästin oikeaa kämmentä, joka oli aamulla jäykkä ja säteili lievästi kipua, mutta vetreytyi päivällä. Uin iltaisin. Päivällä uin vaatteet päällä. Pidin kuuman sään takia valkoista liinaa päässä, vaikka se näyttää tyhmältä. Kastelin liinan puolen tunnin välein, pidin pään viileänä. En pitänyt kiirettä. Pysähdyin ja juttelin ihmisille, mökkeilijöille, veneilijöille, kalastajille, marjastajille, melojille – kysyin ja vastasin, toivotin hyvää matkaa.

(Hyvää matkaa toivotan myös tämän tekstin lukijoille, mihin sitten menettekin.)

* * *

Tämä oli vuoden 2024 viimeinen Lapin melontaretki. Seuraavat Lapin melonnat teen vuonna 2025.