Jättiläisjumppapallo Muotkalla 11.–15.9.2025 (ja mitä tekoäly siitä tietää?)

Kerron päiväkohtaiset tapahtumat + lopuksi otsikon lupaama tekoäly…

Torstai 11.9.2025 – Peltojokea ylävirtaan

Saavuin Peltojoelle Karigasniemen tien varteen klo 16:20. Täytin pallon sähköisellä puhaltajalla [karttalinkki].

Kello 16:45 lähdin kulkemaan Peltojokea ylävirtaan välillä sivupuroja ylittäen.

Polku kulki vaihtelevassa maastossa: pehmeää, kovaa, kivistä, tasaista, pusikkoa, avaraa. Sellaisia jokirannan polut ovat.

Patikoijia käveli jokivartta vastaan tai olivat juuri leiriytyneinä. Hei saanko kysyä, miksi sinulla on pallo? Juttelu retken kulusta ja suunnitelmista kuuluu asiaan – se on periaatteellinen juttu. Jutteluun kuuluu antaa aikaa, mutta tänään en filosofoinut pitkästi, vaan: ”tämä on mun harrastus” ja päälle olankohautus.

Kompaktiin jutteluun pyrin, koska aivoissa jyskytti kiireen tuntu. Ajatuksena ehtiä ennen iltaa lähelle Peltotunturia (kohouma takana kuvassa) (isompi kuva tässä).

Vaihteleva maasto, juttelutuokiot, töksähtelevä kulku. En ehdi lähellekään Peltotunturia. Olkoon.

Siihen oli tyydyttävä, että etenin vain 8,2 kilometriä. Pysähdyin klo 20 telttaa pystyttämään [karttalinkki].

Perjantai 12.9.2025 – Peltotunturin yli

Aamu valkeni utuisena (isompi kuva tässä).

Lähdin liikkeelle klo 7:51 Peltojoen vartta kulkien. Otin dronekuvan (isompi kuva tässä).

Yhä pysähtelin retkeilijöiden kanssa juttelemaan, mutta samalla mietin: Tänään on käveltävä kauas!

Peltojoen nähtävyys on Lahtisen minikokoinen tupa [karttalinkki].

Opettajaksi Inariin muuttanut Pentti Lahtinen rakensi mökin kalastustukikohdaksi 1949. Kymmenen vuoden jälkeen hän unohti uusia vuokrasopimuksen Metsähallituksen kanssa, niin kämppä siirtyi valtiolle. Lahtista asia suututti, mutta mies hyväksyi asiantilan. Olihan kämppä yhä käytettävissä, vaikkei oma. (Tämän tiedon merkitsin itselleni muistiin 2014, kun kävin Muotkalla ensi kerran.)

Saavuin nimettömälle 350,5 m järvelle klo 10:45 (tai saamesta suomennettuna: Peltoaivin lampi) [karttalinkki].

Tästä eteenpäin matka jatkuu Peltotunturille.

Katse taaksepäin. Järvi 350,5 metriä (isompi kuva tässä).

Peltotunturin huipun yli [karttalinkki].

Peltotunturin huipun länsipuolella on upea näkymä Peltojärvelle (isompi kuva tässä).

Kuvan oikeassa laidassa on Kuarvikozza, Muotkatunturin alueen korkein huippu. Sinne en aikonut mennä (aika ei riitä).

Patikoijien määrä vähenee Peltotunturin lounaispuolella. Luonnollinen jatkoreitti kulkee Karhuojaa alas, Vuomajokea ylös, kohti Piekanaäytsiä.

Maasto on (pallon kannalta) hankalakulkuista: jokivarressa on satojen metrien leveydeltä märkää mutta tasaista suota (kartalla vihreää) ja missä suo päättyy, siellä korkeuskäyrät ja vinorinne alkavat. Valitsin kulkea kilometrejä suon yli – vinorinteessä en tykkää pallon kanssa kulkea.

Alla reitti toistaiseksi (punaiset ohuet viivat ovat aiempien vuosien vaelluksia).

Leiriydyin Piekanaäytsin tuntumaan klo 20:08 [karttalinkki] (kuvassa takana Piekanaäytsin sola, isompi kuva tässä).

Kävelyä 24 km.

Lauantai 13.9.2025 – Piekanaäytsin läpi Stuorraäytsille

Lähdin kävelemään klo 6:24.

Mikä on Piekanaäytsi? Piekana on haukkojen heimoon kuuluva petolintu, joka pesii Lapin kalliojyrkänteillä. Äytsi tarkoittaa solaa, rotkolaaksoa, kanjonia. Piekanaäytsi on sola täynnä rakkakiveä (piekanaa en nähnyt) [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Kun Piekanaäytsin läpi on kulkenut, on noussut 50 metriä lähtöpistettä korkeammalle.

Piekanaäytsin yläpäässä on puuton avotunturi. Sieltä laskeudutaan 4 km alamäkeä, jonka jälkeen Kielajoen latvan ylitys. Tässä kohdassa kumisaappaat riittävät [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Ylös rinnettä 100 korkeusmetriä. Piekanaäytsin jälkeen maasto on helppokulkuista, sillä valtatie Muotkatunturin läpi kulkee juuri tästä (valtatie = eniten kuljettu polku).

Hienoisessa myötätuulessa hillitsin pallon vauhtia luomalla kitkaa sauvalla.

Muotkalle tyypillistä on avotuntureiden runsaus. Polku kulkee tunturikoivikkoon vasta, kun lähestytään puroa.

Ceavrajohkan puron vierestä otin itselleni lounaspaikan [karttalinkki].

Taas ylätunturiin (Stuorroaivin ylänkö) – alas Ratnojohkalle – ylös ylätunturiin – ja alas kohti Stuorraäytsin kanjonia [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Stuorraäytsi on Muotkatunturin alueen suurin kanjoni ja itsessään nähtävyys. Stuorraäytsin pohjalla on 6 peräkkäistä nimetöntä järveä. Alla oleva järvi on kuudesta järvestä alin (313,2 m) (isompi kuva tässä).

Kanjonia ympäröivät seinät eivät ole loivia, mutta eivät myöskään niin jyrkkiä, ettei ylös ja alas voisi kulkea. Vaelluspolku kulkee kanjonin pohjalla. En jäänyt 313,2 m järvelle, vaan kuljetin pallon neljänneksi korkeimmalle 329,8 m järvelle [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Siihen pystytin teltan klo 18 (isompi kuva tässä).

Totta puhuen oli ongelma. Pallo karkasi järvelle.

Ilta oli tyyni. Pallo ei rantautunut. Tein ruokaa. Söin. Katselin seilaavaa palloa.

Klo 19:30 pallo lipui järven toisessa päässä. Lähdin hakemaan. Toivoin, että pallo rantautuisi – ja mikä tuuri. Melkein mitätön henkäys työnsi pallon rantaan. Ei tarvinnut odottaa aamuun asti.

Koko päivänä en nähnyt muita ihmisiä. (Keltainen väri kartalla: meloin Stuorraäytsissä vuonna 2019.)

Kävelyä 23 km.

Sunnuntai 14.9.2025 – Stuorraäytsiltä Karigasjoelle

Lähdin kävelemään klo 7:39 Stuorraäytsin järviketjua ylös.

Mitä lännemmäs eli ylemmäs järviketjua kulkee, sitä kapeammaksi käy järvien välinen puro.

Stuorraäytsin pohjalla kulkee poroaita. Aidassa on portti järviketjun toisen eli 345,5 m järven itäpuolella. Siitä läpi [karttalinkki].

Vain 40 metriä ylämäkeen. Hyvästi Stuorraäytsi! Olen ylätunturissa (isompi kuva tässä).

Muotkan valtatie (=se levein polku) kulkee Stuorraäytsiltä kohti Karigasniemen taajamaa. Seurasin polkua. Tässä Nirvajoen latvan yli [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Aurinko tuli esiin.

Reitin varrella on persoonallisia lohkareita [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Muotka tarjoaa parastaan (isompi kuva tässä).

Jätin Karigasniemelle vievän pääpolun ylitettyäni Stuorrageaddgaja-puron [karttalinkki]. Suuntasin kohti Vudnjoscohkkan huippua. Kuva rinteestä kohti pohjoista: järvi nimeltä Vudnjoscohkalattu (isompi kuva tässä).

Vudnjoscohkkan huippu. Vielä muutama metri (kuva on otettu dronella kuten moni aiempikin kuva) [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Se siitä. Enempää en kierrellyt, vaan etsiydyin mönkijäuralle, joka johtaa Karigasjoelle. Mönkijäura on hiekkatie, joka likaa pallon. Niinpä pakkasin pallon, kannoin sitä tästedes niskassa.

Ylitin Karigasjoen klo 19:03. Aloin pystyttää leiriä [karttalinkki] (isompi kuva tässä).

Tapasin päivän aikana 3 ihmistä. Kävelyä 22 km.

Maanantai 15.9.2025 – Lyhyt kävely Sulaojalle, paluu kotiin

Kävelin aamulla Karigasniemen tielle ja edelleen Sulaojalle 6 km [karttalinkki]. Linja-auto poimi minut (ja Kevon kanjonista saapuneet patikoijat) kyytiin klo 10:30.

Retken yhteenveto

Tämä retki noudatteli aiempien syksyjen palloretkiä.

Kuljin vaihtelevassa maastossa 83 kilometriä. Kulku avotunturissa oli sujuvaa, mutta märillä ja möykkyisillä soilla hidasta. Pallon ohjaukseen käytin sauvaa, rystysiä sekä potkuja oikean jalan polvella–jalkaterällä. Mitään uusia kuljetustekniikoita en oppinut.

Tapasin matkalla noin 50 patikoijaa. Se on enemmän kuin olen aiemmin Muotkalla nähnyt. Muotkasta on tullut suositumpi. Varsinkin Peltojoen varsi on nykyään haluttu kohde.

Kolmasosa kohtaamistani ihmisistä tiesi pallosta (=oli lukenut juttujani). Pallo haluttiin mukaan selfievalokuviin tai otettiin yhteiskuvia. Jos palloasia ei ollut tuttu, selostin, mistä on kyse ja vastasin kysymyksiin. Sain myös postia jälkikäteen, että minut oli tunnistettu kilometrien päästä.

Entäs ruska? Olivatko maan ja puiden värit kirkkaita? Eivätpä olleet, sillä yöpakkaset herättävät maaston värit ja pakkasia vasta odotettiin. Hyttysiä sen sijaan yhä oli – sekin poikkeuksellista syyskuussa. (Ruskan puutteen vuoksi olen hieman kirkastanut valokuvien värejä.)

Tietääkö tekoäly pallovaelluksista?

Tekoäly on nykyajan assistentti-superäly tai ihmiskunnan vihoviimeinen vitsaus, kuinka sen kukakin miettii. Mutta ymmärtääkö tekoäly vaellusta jättiläisjumppapallon kanssa. Kysyin:

Olen nähnyt verkossa valokuvan, jossa retkeilijä kulkee Suomen Lapissa 100 kilometriä oranssin jättiläisjumppapallon kanssa. Kuinka tällaiseen retkeen varustaudutaan?

Kolmen tekoälyn vastaukset (vastauksen alku):

• Copilot: Kuulostaa todella erikoiselta ja hauskalta retkeltä! Jos joku aikoo kulkea Lapissa 100 km valtavan jumppapallon kanssa, varustautuminen vaatii sekä perinteistä vaellusosaamista että erityisiä ratkaisuja pallon kuljettamiseen.
• ChatGPT: Kuulostaa siltä, että olet nähnyt kuvan, joka on joko taideprojekti, performanssi tai humoristinen retki – “retkeilijä ja jättijumppapallo Lapissa” ei nimittäin kuulosta ihan perinteiseltä vaellukselta. Mutta jos ajatellaan kysymystä käytännön kannalta – eli miten varustaudutaan Lapin pitkälle vaellukselle…
• Google Gemini: Tuo kuulostaa todella erikoiselta ja mieleenpainuvalta tempaukselta! Olen löytänyt tietoa tästä retkeilijästä, joka on itse asiassa vaeltanut Lapissa jättiläisjumppapallon kanssa jo useita vuosia, muun muassa Lemmenjoen ja Hetta-Pallas-reiteillä. Tällainen retki eroaa huomattavasti perinteisestä vaelluksesta, ja varustautuminen…

Vain Google Gemini tietää minusta jotain. Se ei ole ihme, sillä Google osaa hakea tietoa.

Entäpä varsinaiset ohjeet:

• Copilot: Kantolaite: Palloa ei voi kantaa repussa, joten tarvitaan ratkaisu, kuten (a) Kevyt vetokärry tai pulkka (jos maassa on lunta), (b) Valjaat ja hihnat, joilla palloa voi työntää tai vetää.
• ChatGPT: Jumppapallo on kevyt mutta tuuli tarttuu siihen helposti. Tyhjänä sen voi rullata tai pakata, mutta täytettynä se on painajainen tuulisessa tunturissa. Jos ideana on kulkea täytetyn pallon kanssa, kannattaa käyttää valjaita, joilla pallon voi sitoa reppuun tai vetää liinalla perässä (vrt. ahkio).
• Google Gemini: Pallon kantolaite/valjaat: Kuvat viittaavat siihen, että palloa kuljetetaan osittain täytettynä tai tyhjänä reppuun rullattuna. Täytettynä sen kuljettaminen vaatii erityiset kiinnitys- tai kantovaljaat, jotta sen saa kiinnitettyä retkeilyreppuun tai kannettua kehon päällä ergonomisesti. Retkeilyreppu: Tukeva ja riittävän tilava reppu muiden varusteiden kuljettamiseen. Repun on oltava mukava kantaa, sillä pallo lisää kokonaiskuormaa ja tekee kuljetuksesta epätasapainoisempaa. Vahvat narut/hihnat: Pallon kiinnittämiseen, irrottamiseen ja maastossa hallintaan. Huomio! Retkeilijä on kertonut kuljettaneensa palloa rullalla (tyhjänä) ja täyttäneensä sen tarpeen mukaan. Tyhjänä se painaa vain noin 7,5 kg, mutta sen tilavuus täytettynä luo suurimman haasteen.

Kaikki tekoälyt ehdottivat, että tarvitaan ”valjaat”. Sellaista en käytä enkä ”hihnoja” tai ”kantolaitetta” – niistä ei olisi mitään hyötyä. Mikään tekoäly ei tiennyt, että vaellussauva on kätevin ohjausväline (esim. tehdään kitkaa alamäessä tai tehdään kaide sivurinteessä pitämällä sauvan kahvaa kainalossa). Sauvaa ei tiennyt myöskään Google Gemini, vaikka se kirjoitti ”kuvat viittaavat siihen, että…” ja tiesi pallon painon 7,5 kg. (Enkä kuljeta palloa tyhjänä, paitsi junassa ja linja-autossa sekä retken lopussa, jotta pallo ei turhaan likaannu.)

Päätelmä. Avisuora-blogia ei ole käytetty tekoälyn koulutusmateriaalina. (Google Gemini tietää Avisuoran vain hakukomennon kohteena.)

Laajempi huomio. Ihmisillä (ihmisyhteisöillä) on monenlaista ”hiljaista tietoa” kuten menetelmätietämystä, toimintatapatietämystä ja leikkiä. Hiljainen tieto elää ja muuttuu ihmisten ruohonjuuritason vuorovaikutuksessa – sitä ei tarvitse kirjoittaa ylös. Hiljainen tieto on yleisesti ottaen jotain, mitä tekoäly ei tiedä.

Tämä on piristävä huomio, jopa lohdullinen. Ylivoimaista superälyä ei ole olemassa. Tekoäly tosin tietää leikin yleisen luonteen (kuten ChatGPT: taideprojekti, performanssi tai humoristinen retki), muttei hahmota ihmisten välistä epätäsmällistä muuttuvaa dynamiikkaa.

Kirjoitin artikkelin alussa, että järjetöntä tarvitaan. Mitä tarkoitan?

Tekoälyn koulutusmateriaali koostuu loputtomasta määrästä kirjoitettuja aineistoja. Kone oppii toistosta. Toistoa kertyy, kun useat kirjoittavat aiheesta, jossa on (esim. taloudellista tai kansanterveydellistä) yhdenmukaisuutta ja järkeä.

Mutta ketkä kirjoittaisivat yhdenmukaisesti järjettömästä leikistä? Ei onnistu, ellei leikistä tule valtavirtaa, urheilua, sääntöjä, tehokkuutta, taloudellisia vaikutuksia. Järjettömyys on ruohonjuuritason kokemus ja leikki, hiljaisen tiedon toinen muoto. Kun tekoäly järkeistää maailmaa, meille ihmisille jää salaiseksi saarekkeeksi hiljainen tieto, järjestyksen ulkopuolinen elämyksellinen yhteispeli.

Mitä hiljaista tietoa sinulla tai yhteisölläsi on? Mitä tahansa, ole siitä ylpeä!

* * *

Tämä oli viimeinen Lapin retki vuonna 2025. Seuraava retki kesäkuussa 2026.